Vennamoa kutsuvat kansainväliset kentät
24.10.2000 12:35 Päätoiminen johtajuus ei Pekka Vennamoa enää kiinnosta, mutta yritysten hallitukset häntä yhä houkuttelevat. Viimeisimpänä myöntävän vastauksen sai markkinointiviestintäkonserni Soprano Communications. Hallituksen puheenjohtajana Vennamo tuntee kansainvälisten kenttien kutsun - paitsi työn myös golfin merkeissä.
Soprano Communicationsin tiedotustilaisuudessa soi kaksi juhlavaa sanallista sooloa.
Sopranon toimitusjohtaja Arto Tenhunen ylistää uutta hallituksen puheenjohtajaa "Soneran suuruuden luojaksi", jonka ansiot myös yrityksen kansainvälistäjänä ovat kehumisen arvoisia riippumatta siitä, miltä tilanne näytti uran katketessa.
Pekka Vennamo kiittää kauniista sanoista ja pitää Tenhusen puheita Sopranon suhteen turhan vaatimattomina:
- Oletanhan oikein, että kaikki ovat saapuneet paikalle juuri Soprano Communicationsin vuoksi, ei niinkään siksi, että joukossamme sattuu tänään olemaan Soneran entinen pääjohtaja, ehti Tehnunen vitsailla, kun yritysesittelynkin aikana salamavalot ja tv-kamera sitkeästi kohdistuvat aamiaista nauttivaan Vennamoon.
Huumorilinjaa jatkaa tosin Vennamokin. Hänen mukaansa Soprano Communicationsin kansainvälinen yhteistyöverkosto ja osakkuusketju kattaa 45 maata, joten hallituksen puheenjohtajana saattaa hyvinkin avautua mahdollisuus tutustua myös uusiin golfkenttiin.
- Kansainvälistyminen oli televiestinnän alan voimakas trendi 90-luvulla, ja siinä syntyi kontakteja, joista uskon olevan tässäkin tehtävässä hyötyä, Vennamo sanoo.
Sopranon ohella Vennamo paukuttaa puheenjohtajan nuijaa parhaillaan myös Sijoitus Oy:ssä, Menire Oyj:ssä sekä Teleste Oyj:ssä. Hallituksen jäsenenä hän vaikuttaa lisäksi yhdessä sveitsiläisyrityksessä sekä suomalaisessa Janton -mediakonsernissa.
Tutuimpia toimialoja koti, terveys ja tulevaisuus
Soprano Communications tiivistää toimintaideansa virkkeeseen, jonka mukaan "kansainvälisesti Soprano-konsernin missiona on kaupallistaa ja markkinoida globaalisti Suomen teknisesti kehittyneillä markkinoilla tuotteistettuja ja testattuja uusia teknologisia markkinointiviestinnän palveluita ja ohjelmistotuotteita".
Liiketoimintansa Soprano on jakanut kolmeen ryhmään: Mainonta ja markkinointi, Viestintä ja pr sekä Uusmedia ja tutkimukset. Toimialoissa keskittymisen kohteita on niin ikään kolme: koti, terveys ja tulevaisuus.
Yritys on osakkaana kahdessa kasainvälisessä markkinointiviestintäketjussa, Pinnacle Wolrdwidessa ja Commworldissa.
Suurimpia omistajia Soprano Communications Oy:ssä ovat toistaiseksi perustajat sekä yhtiön johto. Suurin omistaja on toimitusjohtaja Arto Tenhunen, jonka osuus on yli 90-prosenttinen. Kuinka pieneksi hänen osuutensa jatkossa kutistuu ja mikä tulee olemaan Pekka Vennamon osuus yrityksessä, jätettiin tänään visusti julkisuudelta varjoon.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta
11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













