Web-musiikin uusi DMAT-suojaus murtui?
26.10.2000 13:32 Ristiriitaiset väitteet koettelevat levy-yhtiöiden Secure Digital Music Initiative -hankkeen uskottavuutta. Koodinikkarit pitävät musiikkitiedostojen uutta DMAT-suojamuuria murtamattomana, mutta hakkerit tiedottavat siinä jo onnistuneensa.
Verkossa on vastakkain kaksi totuutta: hakkerien ja SDMI-hankkeen ammattilaisten näkemys siitä, onko nettimusiikin uusi suojausmenetelmä rakenteeltaan pomminvarma. Ääniteteollisuus on luvannut palkita suojauksen murtajan 10 000 dollarilla.
Vielä vähän aikaa sitten SDMI:n tuotekehittäjät ylpeilivät onnistumisellaan. Kukaan ei ollut todistellut oikeuttaan kymppitonnin palkintoon.
Tällä viikolla kaikki on jo toisin: huhut hakkerien onnistumisesta ovat voimistuneet samalla, kun hankkeen edustajat ovat haastatteluissa pysyneet vaiti ja luvanneet, että tiedot julkistetaan raportissa aikaisintaan marraskuun 8. päivänä.
Omilla verkkosivuillaan onnistumisestaan on kertonut jo ainakin ryhmä, jonka joukossa on tutkijoita muun muassa Princetonin ja Ricen yliopistosta.
Alunperin epäiltiin, että ammattitaitoisten hakkerien ilkikurinen siipi vähät välittäisi kymppitonnista juuri kilpailun julkisuuden vuoksi. Hakkerien leirissä levy-yhtiöiden virittelemään murtautumiskilpailuun on suhtauduttu muutenkin hieman nyrpeästi.
SDMI-hanke on viiden suuren levymerkin yhteinen yritys turvata liiketoimensa esimerkiksi Napsterin kaltaisten verkkopalvelujen aikakaudella.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat
28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.
Kolme vuotta sitten
WSJ: Time Warner irrottaa AOL:n
28.05.2009 Mediayhtiö Time Warnerin on määrä irrottaa omilleen riippakivenä ollut internet-yksikkö AOL.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi