Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Trenditieto:

Digitelevision edut vieraita kuluttajille

27.10.2000 07:25 Suomen Trenditiedon sanoma tuo synkkiä pilviä suomalaiselle digitaivaalle.
Kuluttajien silmissä digi-tv on kovin teknologiavetoinen hanke, eivätkä lisäkanavat tai parempi kuvan ja äänen laatu motivoi kuluttajia ostoksille.

Trenditiedon tutkimuksen mukaan kuluttajat ovat epätietoisia siitä, mitä digi-tv tulee tarjoamaan. He myös epäilevät, riittääkö kaikille uusille kanaville tasokasta ohjelmaa.

Enemmän kuin digi-tv:n tuomat interaktiiviset palvelut kuluttajia kiinnostaa ohjelmavirran hallinta. Esimerkiksi katseluajan valitseminen omien mieltymysten mukaan tai ohjelmien tallentaminen television muistiin ovat haluttuja ominaisuuksia.

Tutkimuksen mukaan kuluttajat kokevat esimerkiksi internetin selaamisen mukavammaksi television kautta kuin kotitietokoneella, mutta kysymykseksi nousee, kuka kotitaloudessa päättää yhteisen päätelaitteen käytöstä.

Nykyään enemmistössä kotitalouksia on televisio-ohjelmien katsomiseenkin hankittu useampia vastaanottimia, joten paluu yhteisen päätelaitteen käyttäjäksi olisi sinänsä askel taaksepäin. Osittain tästä syystä vain hieman
alle puolet internetin säännöllisistä käyttäjistä haluaisi selata internetin www-sivuja television välityksellä.

Tällä hetkellä digiteleviosta ovat kaikkein kiinnostuneimpia nuoret hyvin koulutetut aikuiset. Internetin käyttö on heille arkipäivää ja internetiä käytetään pääasiassa kotoa käsin. Näille kuluttajille ovat tärkeitä erilaiset viihdepalvelut ja pelaaminen.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat

28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.


Kolme vuotta sitten

WSJ: Time Warner irrottaa AOL:n

28.05.2009 Mediayhtiö Time Warnerin on määrä irrottaa omilleen riippakivenä ollut internet-yksikkö AOL.

.