Kanavaniput ja Digita allekirjoittivat sopimuksensa
6.11.2000 14:30 Digita on allekirjoittanut sopimukset digitaalisen televisioverkon toteutuksesta kanavanippu B:n ja C:n edustajien kanssa. Yleisradion A-nipun kanssa sopimus on laadittu jo aiemmin.
Kanavanippu B:n sopimuksessa ovat mukana kaikki siihen kuuluvat ohjelmakanavat eli MTV3:n lisäksi City-TV, Urheilukanava ja Wellnet Oy:n kanava.Kanavanipun hallinnoinnista vastaa MTV Oy.
C-kanavanippua hallinnoivaan SWelcom-konserniin kuuluvat elokuussa 2001 käynnistyvän digitaalisen Elokuvakanavan lisäksi tv-kanava Nelonen, joka tulee toimimaan analogisen lähetysverkon lisäksi myös digitaalisessa lähetysverkossa. SWelcomin kahden tv-yksikön lisäksi kanavanipussa C ovat mukana myös WSOY ja CANAL+.
Edelleen C-nippuun kuuluvat Helsinki Televisio, mobiiliportaali 2ndhead, internet-hanke Lumeveräjä, www-palveluita tuottava Verkkovoima, video- ja äänituotantoon erikoistunut Tuotantotalo Werne sekä videomonistukseen ja cd-tuotantoon keskittyvä Måndag.
Koelähetykset voivat alkaa viidellä asemalla eli Espoossa, Tampereella, Turussa, Eurajoella ja Lahdessa 1.4.2001. Kansallinen aloituspäivä yhteensä kolmelletoista televisiokanavalle on 27.8.2001.
Kymmenen tv-aseman verkkoon kuuluvat edellä mainittujen lisäksi Anjalankosken, Jyväskylän, Kuopion, Lapuan ja Oulun asemat.
Digita Oy toteuttaa tv-lähetysverkon digitalisoinnin ja vastaa verkon toiminnasta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa
28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.
Kolme vuotta sitten
Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle
28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi