Lähi-Idän levottomuus levisi nettiin
6.11.2000 13:12 Kun maailmalla kuohuu, verkottunut liike-elämäkään ei jää osattomaksi web-pommeista. Yhdysvalloissa FBI on varoittanut web-iskuista niin poliittisia kuin kaupallisiakin verkkopalveluja.
Amerkkalaisten asiantuntijalähteiden mukaan Lähi-Idän levottomuus on vaarassa levitä internetissä yli rajojen.
Troijalaiseen tapaan tehdyt hakkeri-iskut ja palvelunestohyökkäykset uhkaavat myös yksityisiä yrityksiä, jotka käyvät kauppaa Israelin kanssa. Amerikkalaisyrityksistä jo ainakin Lucentin verkkopalvelun on kerrottu joutuneen web-ilkivallan uhriksi.
Toistaiseksi palestiinalaiskysymys on merkinnyt lähinnä osapuolten välisiä verkkoiskuja. Yhtäläisesti Israelin valtionhallinnon ja talouselämän sivujen kanssa on virtuaalista tulta ja tappuraa tarjottu myös palestiinalaismyönteisille verkko-osoitteille.
Suosituksi kannanottokeinoksi verkossa ovat muodostuneet muun muassa palvelunestohyökkäykset (denial-of-service), joissa vihamieltä puretaan pommittamalla tiettyä palvelinta turhilla yhteydenotoilla niin, että sen pyörittämä palvelu puuroutuu.
FBI:n mukaan virtuaaliterrorismin uhka on syytä ottaa vakavasti nyt myös Yhdysvaltain hallinnossa. Verkossa uuden sukupolven pyhä sota onkin jo saanut osuvan lisänimen: "E-jihad".
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa
28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.
Kolme vuotta sitten
Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle
28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi