Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Julkiseksi osakeyhtiöksi

Vennamon hallitus valmistelee Sopranolle osakeantia

16.11.2000 15:20 Markkinointiviestintäkonserni Soprano Oy muuttuu julkiseksi osakeyhtiöksi hallituksen puheenjohtajaksi hiljattain valitun Pekka Vennamon johdolla.

Sopranon yhtiökokous on päättänyt konsernin emoyhtiön osakepääoman korotuksesta ja yhtiön muuttamisesta julkiseksi osakeyhtiöksi. Samalla konsernin emoyhtiön nimi lyheni muotoon Soprano Oyj.

Yhtiökokous myönsi Pekka Vennamon johtamalle hallitukselle oikeuden valmistella suunnattu osakeanti ja yhtiön henkilökunnan optio-ohjelma.

Sopranon tarkoituksena on toimitusjohtaja Arto Tenhusen mukaan solmia joko kumppanuussopimuksia tai mennä osakkaaksi toimialan internet- ja mobiiliteknologiaa soveltaviin yhtiöihin.

Soprano Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Vennamon mukaan yhtiö tarvitsee lisää pääomia toteuttaakseen visionsa markkinointiviestintää palvelevasta uuteen teknologiaan perustuvasta tuotevalikoimasta.

-Toimiala kasvaa keskimäärin huomattavasti muuta markkinointiviestintää nopeammin ja tästä Soprano hyötyy. Erityisesti uskomme Sopranon kansainvälisen 45 maan osakkuusketjun tuovan asiakasrajapintaa ja asiakaslähtöistä osaamista, jollaista normaalilla uusmediayrityksellä ei ole, Vennamo vahvistaa.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna

11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

.