Verkkomainonta saamassa höyryveturin
21.11.2000 12:23 Lokakuussa perinteisten yritysten potti nousi verkossa lähes online-firmojen tasolle, raportoi AdRelevance. DoubleClick uskoo suunnan vain syvenevän.
Verkkomainonnan sähköiseksi veturiksi mielletty internet-yritysten joukko on saanut rinnalleen höyryävän haastajan. Verkkoon tarttuvat mainonnassaan entistä rohkeammin myös perinteiset yritykset, kertoo AdRelevancen tuore raportti.
Amerikkalaisen raportin mukaan perinteiset firmat sijoittavat nettimainontaan nyt yhtä paljon kuin internet-yritykset. Vielä tammikuussa mainonnan seniorien osuus oli 41 prosentin luokkaa.
AdRelevance laskee, että verkkomainostajien joukko on vuoden mittaan kasvanut keskimäärin 14 prosentin kuukausivauhtia, vaikka jotkut trenditutkat viime aikoina ovatkin uumoilleet mainonnan rahavirtojen hiipuvan ja etenkin internet-epäuskon kasvavan.
Jo perjantaina DoubleClick Internationalin Barry Salzman arvioi uutistoimisto Reutersin haastattelussa, että nettimainonta on saamassa uuden veturin, sillä dot-comien varallisuustilanne ei mahdollista massiivisia kampanjoita.
Online-alamäki on puolestaan koetellut verkkomainontaa myyvien yritysten taloutta. Lähiaikoina jotkin mainosalan yritykset joutunevat etsimään elämisen eväitä isompien huomasta.
Salzmanin mukaan DoubleClick katseleekin markkinoita kiinnostunein silmin ja voisi hyvinkin harkita ostavansa kilpailijoita, "jotka etsivät uusia strategisia ratkaisuja".
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Antiguan saaresta voi tulla piraattien paratiisi
28.05.2007 Karibianmerellä sijaitsevasta Antiguan saaresta voi muodostua laittomien verkkolataamisten keskus, mikäli Yhdysvallat ei suostu antamaan periksi verkkopelikiistassa.
Kolme vuotta sitten
Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu
28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi