Johto uusiksi WOW!-verkkobrandeissa
22.11.2000 16:13 Talentumin WOW-verkkobrandit tuulettaa: viime viikko vei talosta online-liiketoimintajohtaja Ulla Koivulan, tänään ilmoitettiin toimitusjohtajan vaihtumisesta.
WOW-verkkobrandit Oy on tänään saanut uuden toimitusjohtajan. Kesällä 1999 syntyneen yrityksen kolmanneksi toimitusjohtajaksi on nimitetty talousjohtajan paikalta Juha-Pekka Virtanen.
Virtasen edeltäjä, Talentumin myyntijohtaja Jarl Michelsson nimitettiin tehtävän väliaikaiseksi hoitajaksi, kun Jani Hurstin työsopimus purettiin viime tammikuussa linjaerimielisyyksien vuoksi. Lehdistölle kerrottiin tuolloin, että uusi toimitusjohtaja löydettäisiin kesään mennessä.
Perjantaista alkaen yrityksen johtoportaaseen jäi myös tyystin tyhjä tuoli: WOW!:n kustantajana ja yrityksen online-liiketoimintajohtajana toiminut Ulla Koivula on tiettävästi palaamassa Teliaan, josta WOW! hänet houkutteli palvelukseensa. Michelsson puolestaan palaa takaisin Talentumiin.
Konsultit kehittämään WOW!:ta
Talentum ilmoitti tänään pörssitiedotteella myös palkanneensa joukon konsultteja edistämään etenkin bisnestyökalu WOW!:n asemaa.
Kehityshanketta vetää Kim Weckström. Mukana ovat myös Satama Interactivesta siirtyvät Tom Nickels ja Sebastian Nykopp sekä neuvonantajana Alex Nieminen, joka on aikaisemmin toiminut Icon Medialabin kehitysjohtajana.
Talentum aikoo kehitysprojektilla "suunnata WOW!-palvelua uudelleen markkinaosuuden kasvattamiseksi ja nopeuttaa tuloskehitystä".
WOW-verkkobrandit kirjasi tammi-syyskuussa 6,7 miljoonan euron liiketappion. Liikevaihtoa kertyi 1,7 miljoonaa euroa.
Eräänä kivenä kengässä hiertää Talentumin osavuosikatsauksen mukaan odotukset alittanut WOW!:n liittymämyynti. Sen sijaan palvelun kävijämäärien Talentum kertoo kasvaneen myönteisesti kesän jälkeen. Ensi helmikuusta alkaen palvelusta on tulossa maksullinen myös niille ekonomi-, insinööri- ja lakimiesjärjestöjen jäsenille, joilla nyt on oikeus käyttää palvelua maksuttomasti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Bill Gates ja Steve Jobs kohtaavat
28.05.2007 Microsoftin hallituksen puheenjohtaja Bill Gates ja Applen pääjohtaja Steve Jobs tekevät harvinaisen yhteisesiintymisen ensi keskiviikkona.
Kolme vuotta sitten
Verkkokauppa.com aloittaa verovapaan kaupan Ahvenanmaalta
28.05.2009 Verkkokauppa.com aikoo perustaa Ahvenanmaalle postimyyntikaupan, jonka kautta elektroniikkakauppias voi myydä tarvikkeita ilman arvonlisäveroa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi