Nettipelien mainonta herättää närää
30.11.2000 13:57 Nettipelien mainonta nostaa esiin kysymyksen muun muassa siitä, kenen vastuulla on pelihimon pitäminen kurissa.
Hallituksen esitys arpajaislaiksi on ollut vuoden verran eduskunnan käsiteltävänä. Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Jukka Vihriälä näkee aiheeseen liittyen ongelmia etenkin sellaisen pelitoiminnan mainonnassa, jonka taustalla ei ole yksinoikeusyhteisö.
Pelimainonnan kiemurat ovat tulleet ajankohtaiseksi internet-pelaamisen yleistyessä. Ahvenanmaan maakuntalainsäädännön pohjalta toimiva Ålands Penningautomatförening on jo kampanjoinut mantereella ja sisäasiainministeriö on saattanut PAF:in asian korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.
- Veikkauksen mutta ei myöskään RAY:n kannalta ole yhdentekevää sallitaanko mainonta vai ei, sillä nettipelien mainonta ja markkinointi ovat olennainen osa pelien myyntiä, Vihriälä sanoo.
Vihriälän mukaan ongelmallinen pelimainonta merkitsee jollakin aikavälillä myös sitä, että osa pelien tuotoista siirtyy ulkomaille.
- Toisaalta se merkitsee myös pelimainonnan aggressiivisuuden kasvua ja pelaamisen hallinnan herpaantumista. Yksilöiden pelaamisongelmat lisääntyvät, mutta eivät vastuunkantajat, RAY:n hallituksen kokouksessa puhunut Vihriälä huomauttaa.
Vihriälän sanoin RAY toivoo, että arpajaislaki saadaan valmiiksi ensi vuonna ja yhdistys pääsee häiriöttä jatkamaan suomalaisen rahapelitoiminnan perinnettä niin, että tuotto tulee suomalaisten hyväksi.
- On selvää, että eniten rahapeleistä kiinnostuneet pelurit pelaavat joka tapauksessa myös internetin kautta siihen liittyvistä riskeistä ja voittojen verollisuudesta huolimatta, mutta valtaosalle riittää luotettava kotimainen jännitys, Vihriälä väittää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Bill Gates ja Steve Jobs kohtaavat
28.05.2007 Microsoftin hallituksen puheenjohtaja Bill Gates ja Applen pääjohtaja Steve Jobs tekevät harvinaisen yhteisesiintymisen ensi keskiviikkona.
Kolme vuotta sitten
Verkkokauppa.com aloittaa verovapaan kaupan Ahvenanmaalta
28.05.2009 Verkkokauppa.com aikoo perustaa Ahvenanmaalle postimyyntikaupan, jonka kautta elektroniikkakauppias voi myydä tarvikkeita ilman arvonlisäveroa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi