Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Finnpanelin radiotutkimus:

Radio tavoittaa kahdeksan kymmenestä

30.11.2000 12:04 Marraskuussa radio tavoitti päivittäin keskimäärin 80 prosenttia yhdeksän vuotta täyttäneistä suomalaisista.

Päiväkirjamenetelmällä kuukausittain toteutettava radiotutkimus kertoo, että marraskuun alussa suomalaiset viettivät radion ääressä keskimäärin 3 tuntia 19 minuuttia päivässä.

Päivittäisten kuuntelijoiden määrä nousi tutkimuksen mukaan lähelle kolmea ja puolta miljoonaa. Viikon aikana radio tavoittaa keskimäärin 96 prosenttia yhdeksän vuotta täyttäneistä suomalaisista.
Koko maata tarkasteltaessa Yleisradion kanavien markkinaosuus oli päivittäin noin 58 prosenttia. YLE:n kanavista suurimman suosion keräsi Radio Suomi.

Radiokanavien kuuntelijamääriä ja kuunteluun käytettyä aikaa mittaa Finnpanel Oy. Tutkimuksessa kuunteluksi ymmärretään keskittynyt radion kuunteleminen että taustakuuntelu. Kuuntelupaikalla ei ole merkitystä.

Marraskuun tutkimusviikolle rekrytoitiin 2337 yhdeksän vuotta täyttänyttä henkilöä, joista 1622 henkilöä palautti päiväkirjan. Palautusprosentti oli siten 69,4 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Bill Gates ja Steve Jobs kohtaavat

28.05.2007 Microsoftin hallituksen puheenjohtaja Bill Gates ja Applen pääjohtaja Steve Jobs tekevät harvinaisen yhteisesiintymisen ensi keskiviikkona.


Kolme vuotta sitten

Verkkokauppa.com aloittaa verovapaan kaupan Ahvenanmaalta

28.05.2009 Verkkokauppa.com aikoo perustaa Ahvenanmaalle postimyyntikaupan, jonka kautta elektroniikkakauppias voi myydä tarvikkeita ilman arvonlisäveroa.

.