Seksi maistuu suomalaislehdille
11.12.2000 11:54 0700-linjojen mainokset ovat päivälehdissä yleisintä seksimainontaa, kertoo tuore suomalaistutkimus. Tutkitut 35 lehteä saavat seksi-ilmoituksista vuodessa yhteensä 47 miljoonaa markkaa.
Päivälehdet tarjoavat keskeisen kanavan seksikaupan edistämiselle. Lehtien lisäksi seksikauppa lihottaa teleoperaattoreita, raportoi sosiaali- ja terveysministeriö yhdessä Stakesin kanssa.
Naisiin kohdistuvan väkivallan ja prostituution ehkäisyhankkeeseen liittyvässä tutkimuksessa tarkasteltiin 35 lehteä. Niissä arvioidaan vuosittain julkaistavan yhteensä noin 180 000 yksittäistä seksipalveluilmoitusta. Julkaisemisesta saatava kokonaistuotto kiipeää noin 47 miljoonaan markkaan.
0700-seksilinjoja markkinoivat ilmoitukset ovat päivälehtimainonnan suurin seksipalveluilmoitusryhmä.
Tutkimuksessa tarkastelluista lehdistä 24 julkaisee seksipalveluilmoittelua. Valitut lehdet kattavat koko maan ja ovat markkina-alueidensa merkittävimpiä 5-7 kertaa viikossa ilmestyviä sanomalehtiä.
Lehdistä vajaa kolmannes eli Aamulehti, Etelä-Saimaa, Hufvudstadsbladet, Jakobstads Tidning, Kalajokilaakso, Keskipohjanmaa, Koillissanomat, Länsi-Suomi, Salon Seudun Sanomat, Västra Nyland ja Åland ovat kieltäytyneet julkaisemasta seksipalveluilmoituksia.
Suurin osa tarkastelluista lehdistä on saanut seksipalveluilmoittelua vastustavaa yleisöpalautetta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kesäkuu tuo lisää maksullista urheilua
28.05.2007 Urheilukanava aloittaa maksu-tv-toimintansa Suomessa PlusTV:n paketissa. PlusTV:n ja Urheilukanavan välinen kumppanuus tuo URHEILU+KANAVAn suomalaisten antennitalouksien saataville 3. kesäkuuta alkaen.
Kolme vuotta sitten
Tyttö nimesi seuraavan Mars-mönkijän
28.05.2009 Nasan suurikokoinen ja vuoteen 2011 myöhästynyt Mars-mönkijä Mars Science Laboratory sai nimekseen Curiosity, uteliaisuus.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi