Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kirjastoille ei kesätyövoimaa

Espoo sulkemassa julkisia nettipäätteitä kesäksi

22.12.2000 07:35 Espoossa möyhennetään tieto- ja osaamisyhteiskunnan maaperään istutettua ajatusta kirjastoista, jotka toimivat kaikille avoimena liittymänä tiedon valtatielle. Kirjastojen nettipäätteet ja lainaustiskit voivat sulkeutua kesällä osin jopa viikoiksi.

Kesäkuukaudet ovat olleet Espoon kirjastoissa vilkasta aikaa. Ensi kesänä vauraan kaupungin kirjastopalvelut ovat yllättäen tiukan paikan edessä: kirjastotoimelta puuttuu määräraha kesätyövoiman palkkaamiseen. Tuoreessa budjetissa kirjasto sai tuntuvasti lisää määrärahoja aineiston hankintaan, mutta ovia ei kirjarahoilla pidetä auki.

Espoon kirjastotoimen apulaisjohtaja Sunniva Drake arveli kesiviikkona Länsiväylä -lehden haastattelussa, että suurin osa kaupungin kirjastoista olisi kesällä kiinni jopa kolmesta viiteen viikkoa.

Digitodayn tavoittama kirjastotoimen johtaja Ulla Packalén sanoo, ettei päätöksiä kirjastojen kesäaukioloista ole vielä tehty vaan asia tulee ajankohtaiseksi helmi-maaliskuussa. Tarkoituksena on, että suurpiireissä aina jokin kirjastoista palvelisi myös kesällä. Totta on toisaalta sekin, että työvoimasta puuttuvat tänä vuonna ne parikymmentä kesätyöntekijää.

Kirjastoväkeen kohdistuu parhaillaan muitakin paineita kuin hikiseksi muodostuva kesä. Ammattitaitoisia työntekijöitä houkuttelee kirjastoista yritysten ja järjestöjen palvelukseen usein jopa parin tonnin palkanlisä.

Vuonna 1999 keskimääräisenä päivänä Espoon kirjastoissa asioi yhteensä 6.518 asiakasta. Lainoja kirjattiin päivää kohti 11.281 kappaletta.

Opetusministeriön tilastojen mukaan suomalaisista noin 80 prosenttia kuuluu kirjaston käyttäjiin. Yleisten kirjastojen kokonaislainaus on noin 99 miljoonaa lainaa vuodessa eli 19,3 lainaa asukasta kohti. Vastaava luku on esimerkiksi Ruotsissa noin 9 lainaa asukasta kohti.

Opetusministeriö on tukenut vuodesta 1996 saakka kirjastojen tietoverkottumista ja tietoverkkojen sisällön kehittämistä.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.