Bittipeloton Posti kohottaa yritystaksojaan
8.1.2001 09:01 Posti ei pelkää sähköistä kilpailua: seitsemän vuotta samoina pysyneet yrityspostin hinnat nousevat huhtikuussa. Kustannustehokkuuden kita ei kuitenkaan ahmi paperisten postimerkkien kirjoa, vaikka ikimerkkien suosio on kiistaton.
Posti on muistanut mainita useammankin kerran, miten hyvin perinteiset kirjeet ja kortit pitävät pintansa myös sähköpostin ja tekstiviestien aikakaudella. Kaikella on kuitenkin hintansa, ja paperisen postin käsittelyssä se vain kasvaa.
Yritysposti kallistuu 1,5 prosenttia
Huhtikuun alusta alkaen postimerkillinen ykkösluokan kirje maksaa 3,60 markkaa eli kymmenen penniä nykyistä enemmän. Kakkospostin hinta ei nouse. Euron tullen vuonna 2002 ykkösluokan postimaksuksi muodostuu virallisella muuntokertoimella 3,57 markkaa eli 0,6 euroa.
Pitkästä aikaa postin hinta nousee huhtikuussa myös yrityksille, jotka käyttävät postimerkkien sijaan postimaksukonetta tai ppm-palvelua eli postimaksu maksettu -merkintää. Tällaista yritysten lähettämää, koneellisesti lajiteltavaa ja siten kustannuksia säästävää postia on koko kirjeliikenteestä noin 85 prosenttia. Hinta on pysynyt samana jo vuodesta 1993 saakka.
- Yrityspuolella hinnat nousevat nyt 1,5 prosenttia sekä ykkös- että kakkosluokassa, kertoo Postin kirje- ja muista viestinvälityspalveluista vastaava tuoteryhmäpäällikkö Jukka Skyttä.
Useammin hintaa on lisätty kuluttajien lähetyksiin, Postin koneelliset vankkurit kun rahisevat sitä raskaammin, mitä enemmän sen säkeissä kulkee sekalaista postia. Kuluttajien kukkarolla on siksi asioitu paitsi vuonna 1993 myös vuosina 1998 ja -99.
Posti kaipaa imukykyä
Verrattaessa koneellisesti lajiteltaviin yritysten lähetyksiin "Pihtiputaan mummo" käy Postille kalliiksi, koska hänelle on muun muassa jonkun myytävä postimerkki, tyhjennettävä postilaatikko ja kannettava lähetys perille henkilökohtaisesti. Moni myös kirjoittaa osoitteet niin, että vapaa käsiala vaatii muutakin kuin koneellista tulkintaa.
Maksujaan jälleen huhtikuussa korottava Posti vetoaa muun muassa kuljetus- ja palkkakustannusten nousuun sekä siihen, että yrityksen on toimittava yrityksen tavoin: kustannustehokkaasti.
Potentiaalinen palkkakustannusten kasvu-uurre piirtyy Postin kasvoille lähiaikoina siitäkin, ettei talo tahdo nousukauden huumassa vetää palkollisia puoleensa. Pitkäaikaisen henkilöstön löytäminen on osoittautunut haasteeksi muun muassa postinjakelussa mutta myös tietoteknistä osaamista edellyttävissä tehtävissä.
Viimeaikaisissa rekrytointi-ilmoituksissaan Posti on koettanut kohentaa imukykyään viestimällä humoristisesti, ettei se oikein itsekään luota luontaiseen vetovoimaansa.
- Mitään kriisitilannetta meillä ei kuitenkaan ole, Skyttä huomauttaa.
Postimerkki elää perinnesyistä
Kauanko sitten elää kustannustehokkuuden keskellä perinteikäs pieni postimerkki - tai paremminkin niiden koko kirjo? Vuosittainhan painetaan yhä useita erikoismerkkejä, joihin on painettu jokin tietty hinta. Viimeisimmistä korotuksista johtuen merkit eivät kuitenkaan ole sellaisinaan riittäneet maksuksi kuin ehkä vuoden kerrallaan.
- Karkeasti arvioiden 80 prosenttia kakkosluokan postista ja puolet ykkösluokan postista kulkeekin jo ikimerkillä, Skyttä paljastaa, mutta puolustaa myös monipuolista erikoismerkkien valikoimaa: onhan aivan eri asia muistaa ystävää kirjeellä, jossa on ystävänpäivän merkki tai lähettää terveiset vaikkapa urheilutapahtumasta sille omistetun postimerkin kera.
Skytän mukaan "täysin rationaalisesti ajatellen" postimerkkien valmistus nykyisellä laajuudella ei ehkä olekaan aivan kannattavaa, mutta ainakin joskus Postilla on mielessä muutakin kuin raha:
- Pitkät perinteet velvoittavat, Skyttä toteaa ja muistuttaa, että postimerkeillä on yhä myös keräilijänsä.
Euron tuloon saakka postimaksun voi kattaa kaikilla niillä markka-arvoisilla merkeillä, jotka on painettu vuonna 1963 tai sen jälkeen. Euroaikana kelpaavat markka-ajan merkeistä enää vain ikimerkit.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kesäkuu tuo lisää maksullista urheilua
28.05.2007 Urheilukanava aloittaa maksu-tv-toimintansa Suomessa PlusTV:n paketissa. PlusTV:n ja Urheilukanavan välinen kumppanuus tuo URHEILU+KANAVAn suomalaisten antennitalouksien saataville 3. kesäkuuta alkaen.
Kolme vuotta sitten
Tyttö nimesi seuraavan Mars-mönkijän
28.05.2009 Nasan suurikokoinen ja vuoteen 2011 myöhästynyt Mars-mönkijä Mars Science Laboratory sai nimekseen Curiosity, uteliaisuus.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












