Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Paljon melua kuuluttajista

Ruotsin tv käynnisti tehosekoittimen

15.1.2001 16:35 Kuuluttajansa nuorentanut SVT on nyt aloittanut Ruotsissa rohkean kanavauudistuksen, josta lehdistö käyttää lempinimeä "tv-kaaos".

Ruotsin yleisradioyhtiö myllertää sekä kanaviaan että yleisön tunteita. Lähiviikkoina katsojan jos toisenkin kädessä kaukosäädin käy kuumana, kun suosikit on heivattu kanavalta toiselle. Monia tuttuja kuuluttajiakin saa etsiä turhaan. Tuoreessa muistissa on lisäksi yhtiön joulukuinen ilmoitus, jonka mukaan digitaalisen SVT24:n päivälähetykset katkaistaan kuukausien ajaksi kesken digi-tv:n kiivaimman sisäänajovaiheen.

Ruotsalaislehdistö on jo ehtinyt manata SVT:n uudistusta katsojien puolesta "tv-kaaokseksi", vaihtavathan nyt paikkaa muun muassa katsoittumat ajankohtaisohjelmat. Enin osa suuren yleisön ohjelmista keskittyy nyt SVT:n ykköskanavalle, uudelle "kansankanavalle". Samalla alkaa SVT:n kakkoskanavalla moni tulokas etsiä kansansuosiota. Kakkosen antia ovat jatkossa etenkin kulttuuri- ja yhteiskuntaohjelmat.

"Kuuluttajat kuuluvat kivikauteen"

Osana SVT:n suursiivousta tv-kuuluttajien kantajengi sai äskettäin väistyä nuorempien tieltä. Nyt yksikään television kuuluttajista ei ole yli 36-vuotias.

Televisiossa tehtyä nuorennusleikkausta on kritisoitu paitsi ikärasismiksi myös osoitukseksi siitä, että ruotsalainen yleisradioyhtiö elää yhä kivikautta:

- Euroopassa, ainakaan suurissa tv-maissa, ei ole enää kuuluttajia. Jopa SVT:n esikuva BBC karsi kuuluttajat pois muutamia vuosia sitten, tuuletti viime viikolla Expressen -lehden tv-toimittaja Anders Björkman.

Osana tv-kanavien tiukkaa profilointia SVT jakaa jatkossa kuuluttajansa kahteen leiriin niin, että samat kasvot eivät enää tervehdi katsojia vuoroin ykkösellä ja kakkosella.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sims muuttaa valkokankaalle

28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.


Kolme vuotta sitten

Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan

28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.

.