Hyvätuloiset suomalaiset uivat verkkoon
19.1.2001 07:01 Joulusesonkina verkkokaupoissa riitti vipinää mutta ei juuri ensikertalaisia. Hyvätuloisten osuus verkon käytöstä kasvaa, kertoo Suomen Gallup Web.
Tuoreimman Web Commerce -tutkimuksen mukaan joka kuudes suomalainen on nyt liittynyt verkko-ostajien joukkoon.
Marras-joulukuussa verkkokaupoissa rekisteröitiin Suomen Gallup Webin mukaan selvä kävijäpiikki, mutta mittarit kertoivat, ettei ostokärpänen onnistunut puremaan juurikaan uusia ostajia. Kokeneet verkko-ostajat siis tihensivät ostokertojaan.
Yhden viikon aikana verkko-ostoksia teki vuoden 2000 marras-joulukuussa keskimäärin 119.000 suomalaista, kun vuoden 1999 vastaavana aikana viikko-ostajien määrä oli 63.000. Vuoden aikana kasvua saavutettiin näin laskien huimat 89 prosenttia.
Kaikkiaan 661.000 suomalaista on nyt ostanut tuotteita tai palveluita www-sivuilta, tutkimus kertoo. Luvussa ovat mukana 15-79 -vuotiaat suomalaiset. Viime vuoden lukuun verrattuna kasvu kiipeää 38 prosenttiin.
Koko 15-79-vuotiaan väestön määrästä verkko-ostajien osuus on 16,5 prosenttia, eli joka kuudes suomalainen on joskus tehnyt verkko-ostoksia. Sekä verkko-ostajien että yleensä webin käyttäjien keskuudessa painotus hyvätuloisiin kärjistyi edelleen vuoden 2000 aikana, raportti paljastaa.
Miesten verkkovisiitit tiheämpiä kuin naisten
Naisten osuus suomalaisista netin käyttäjistä on nyt 52 prosenttia. Ero miesten ja naisten välillä näkyy kuitenkin selvästi, kun mitataan verkkovierailujen tiheyttä.
Internetiä käyttävistä miehistä joka kolmas on yhteydessä verkkoon useita kertoja päivässä, naiskäyttäjistä vain runsas
viidesosa.
Verkko-ostajista naisten osuus on myös kasvanut huomattavasti vuoden 2000 aikana. Nyt jo 47 prosenttia verkko-ostoksia tehneistä suomalaisista on naisia.
Luvut perustuvat Web Commerce -tutkimukseen, jota varten haastatellaan viikoittain 500 suomalaista puhelimitse
valtakunnallisesti edustavasta otoksesta, ja tuorein raportti koostuu 4012 vastaajan haastattelusta marras-joulukuussa 2000, yritys raportoi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sims muuttaa valkokankaalle
28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.
Kolme vuotta sitten
Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan
28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi