Joka toinen jenkki tyytymätön verkkokauppaan
23.1.2001 12:16 Itku voi seurata jo lyhyttäkin iloa: joulusesonki nosti reipaasti online-ostajien määrää Yhdysvalloissa, mutta lähes joka toinen asiakas koki pettymyksen, raportoi PricewaterhouseCoopers.
Yhdysvalloissa juuri ilmestynyt tutkimus verkkokaupan joulusesongista kertoo, että 74 prosenttia netin käyttäjistä teki verkossa joululahjaostoksia. Vuonna 1999 heitä oli 67 prosenttia. Myös ikkunaostoksilla verkossa liikkuneiden määrä kasvoi muutaman prosenttiyksikön.
Kasvussa eivät PricewaterhouseCoopersin mukaan olleet kuitenkaan vain asiakasmäärät. Myös tyytymättömien asiakkaiden joukko oli huima: lähes joka toinen verkkokaupoissa joulun alla liikkuneella oli kokemuksia tiedusteltaessa ainakin jotain valittamisen aihetta.
Pettymyksistä myös toivutaan
Ostoksia tehneet pettyivät ennen muuta siihen, ettei tilauksia toimitettu ajoissa ja ettei toimituksen etenemisestä saanut tietoa esimerkiksi sähköpostitse. Moni asiakas paheksui myös lisämaksuja, joiden turvin kaupat lupasivat toimituksen ehtivän varmasti ajoissa perille.
Verkkokaupoissa kuljeksineet valittivat tutkimuksessa tuttuun tapaan myös esimerkiksi sivujen latautumisen hitautta tai puutteita tuotevalikoimassa.
Lohdutuksen sanana verkkokaupoille tutkimusraportissa kuitenkin todetaan, että runsaat 80 prosenttia ongelmiin törmänneistä online-ostajista ei pitänyt kokemustaan ylitsepääsemättömänä esteenä, jonka vuoksi he kokonaan jättäisivät verkkoshoppailun.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera luopuu Tetra-puhelimien jakelusta
28.05.2007 Suomen viranomaisverkoissa käytetyn Tetra-standardin mukaisten laitteiden tähänkin asti ontuva kaupallinen jakelu kutistuu entisestään. Valtion kokonaan omistamalle Suomen Erillisverkoille tulee lähes käytännön monopoli Virven toimittajana.
Kolme vuotta sitten
Lama ei koskekaan ohjelmistoalaa
28.05.2009 Ohjelmistoalalla menee odotettua paremmin tänä keväänä. Toimialan suhdannearvion mukaan tilauksia riittää, eivätkä suomalaiset atk-firmat ole joutuneet liiemmin karsimaan edes työntekijöitään.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi