Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Analyysi oli oikea

Microsoft pahoittelee nimipalvelinsotkua

26.1.2001 07:19 Microsoft vahvistaa tiedotteessaan virheellisen DNS-määrityksen sen web-sivustoja vaivanneen vian syyksi. Koko sotkua on kuitenkin vaikea sälyttää yhden virheellisen ylläpitotoimen kontolle.

Microsoft julkisti eilen lyhyen tiedotteen, jossa myönnetään, että sen WWW-sivustoja keskiviikkona vaivannut vika todella johtui virheellisesti konfiguroiduista nimipalvelimista.

Tiedotteessa todetaan:"Puoli seitsemältä eilen illalla eräs ylläpitohenkilö teki konfiguraatiomuutoksen Microsoftin DNS-verkon reunalla oleviin reitittimiin." Edelleen tiedotteessa todetaan:"Virheellinen konfigurointi rajoitti liikennettä Internetin nimipalvelimien ja Microsoftin nimipalvelimien välillä. Tämä aiheutti sen, että monet Microsoftin sivustoista olivat tavoittamattomissa (vaikkakin ne oikeastaan olivat toimintakuntoisia) suurelle asiakasjoukolle eilen illalla ja tänään."

"Ongelma poistui kun virheelliset määrittelyt poistettiin viideltä iltapäivällä länsirannikon aikaa." Muutoksen jälkeen "havaittiin valtava parannus nimipalvelinverkossa". Selkokielellä tämä tarkoittaa sitä, että WWW-palvelut alkoivat taas toimia.

Tiedotteessa korostetaan sitä, että kyse oli käyttövirheestä, eikä Microsoftin tai jonkun muun valmistajan viallisesta ohjelmasta tai verkon tietoturvaan liittyvästä ongelmasta. Tiedotteen lopuksi Microsoft pahoittelee viasta käyttäjille aiheutuneita harmeja.

Ei vain yhden syntipukin ongelma

On todennäköistä, että tiedotteen kuvaama tapahtuma on tosi ja yhden henkilön asiantuntematon toiminta on nujertanut ohjelmistojätin tietoverkon ja Internetin välisen liikenteen. Russ Cooper, Microsoftin NT-käyttöjärjestelmän tietoturvariskien jahtaamiseen erikoistuneen NTBugtraq-postituslistan toimittaja on kuitenkin huomauttanut: "typerät ihmiset tekevät hölmöyksiä, mutta Microsoftin kokoisen jätin kohdalla moiseen töppäykseen ei ole hyväksyttävää selitystä".

Cooper huomauttaa, että Microsoftilla ilmeisesti ei riittävässä määrin tunneta nimipalvelinten tärkeyttä ja että moisessa tilanteessa voisi kuvitella nopeasti käynnistettävän hätäsuunnitelman tilanteen korjaamiseksi. Suunnitelmaan tulisi luonnollisesti sisältää nimipalvelinten reitityksen tarkistaminen. Tässä tapauksessa vian korjaaminen kesti yli 20 tuntia.

Munat samassa korissa edelleen?

Microsoft ei ole kommentoinut sitä tapauksen yhteydessä esiin tullutta seikkaa, että kaikki sen 4 julkista nimipalvelinta on samassa aliverkossa. Kuten aikaisemmassa artikkelissa "Microsoftin web-ongelma omissa nimipalvelimissa" todettiin kyse on melko perustavanlaatuisesta heikkoudesta verkon perusrakenteessa. Tätä tuskin voidaan pitää virheellisen konfiguroinnin tehneen ylläpitäjän syynä.

Tapaus osoittaa joka tapauksessa sen, miten haavoittuvia tietoverkot ovat kun monta seikkaa menee pieleen samaan aikaan. Onkin syytä miettiä, mitä tämänkaltaisten ongelmien esiintyminen tarkoittaa hajautettujen ratkaisujen kannalta, jos asiat viedään esimerkiksi niin pitkälle, että työasemissa ei ole enää mitään muuta kuin käyttöjärjestelmän peruskomponentit ja loput ohjelmat ovat verkossa käytettäviä palveluita Microsoftin tulevaisuusvisiossahan on kaavailtu näin, kuten Registerin John Leyden huomauttaa.

Jutun kirjoitti: Elias Aarnio

Elias Aarnio

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera luopuu Tetra-puhelimien jakelusta

28.05.2007 Suomen viranomaisverkoissa käytetyn Tetra-standardin mukaisten laitteiden tähänkin asti ontuva kaupallinen jakelu kutistuu entisestään. Valtion kokonaan omistamalle Suomen Erillisverkoille tulee lähes käytännön monopoli Virven toimittajana.


Kolme vuotta sitten

Lama ei koskekaan ohjelmistoalaa

28.05.2009 Ohjelmistoalalla menee odotettua paremmin tänä keväänä. Toimialan suhdannearvion mukaan tilauksia riittää, eivätkä suomalaiset atk-firmat ole joutuneet liiemmin karsimaan edes työntekijöitään.

.