Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suora lähetys netissä

Ruotsissa valitaan vuoden hetero

26.1.2001 08:13 Onko Mona Sahlin vuoden hetero, se selviää sunnuntaisen mediatapahtuman suorassa nettilähetyksessä.

Ruotsissa pisteytetään sunnuntaina julkkiksia. Jaossa ovat muun muassa tittelit Vuoden Hetero ja Vuoden Homo. Mediatapahtumassa ei ole kuitenkaan kyse kauneuskilpailusta, vaan yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, joka houkuttelee humuunsa myös kaupallisia kumppaneita.

Gallupin perusteella valitut ehdokkaat vuoden heteroiksi ja homoiksi on esitelty etukäteen nettisivuilla. Itse gaalailta televisioidaan monikameratuotantona ja välitetään nettiin ravintola Tyrolista yhteistyössä World Onlinen kanssa, tiedottaa tapahtuman taustavoima, QX-lehti. Suoran lähetyksen pariin pääsee osoitteessa www.qx.se/gaygalan/live.php Suomen aikaa kello 20 sunnuntai-iltana.

Vain naisia ehdolla vuoden heteroiksi

Vuoden heteroiksi on kolme ruotsalaista naista. Suomessa heistä tunnetaan parhaiten poliitikko Mona Sahlin. Kaksi muuta vaikuttavat ruotsalaismediassa: Liza Marklund muun muassa Aftonbladetissa ja Annika Lantz P3:n ohjelmassa Morgonpasset.

Vuoden homoksi tarjotaan muun muassa muusikko Efva Attlingia, joka tunnetaan myös Eva Dahlgrenin puolisona. Miesnäkökulmaa edustaa muun muassa kirjailija ja mediapersoona Jonas Gardell, joka yhdessä suomalaissyntyisen kumppaninsa Mark Levengoodin kanssa on jo vuosia kuulunut ruotsalaisen mediajulkisuuden tiiviimmin seurattuihin henkilöihin.

Haluttua hupia

Musiikki- ja viihdeteollisuudella näyttää GayGaala 2001:ssä olevan muutenkin keskeinen rooli. Vuoden parhaan arvonimiä jaetaan muun muassa koti- ja ulkomaisille biiseille sekä elokuville.

Järjestäjien mukaan tapahtumaa voi verrata useisiin "heterosisaruksiin", kuten Grammy-gaalaan ja MTV Video Music Award -kilpailuun.

GayGaala 2001:ssä vuoden ulkomaisen biisin tittelistä kisaavat muun muassa Kylie Minogue, Melanie C ja Madonna. Filmeistä tittelin arvoisiksi ehdokkaiksi on nostettu muun muassa American Pie ja Boy´s don´t Cry.

Tiettävästi myös GayGaala -tapahtumalle on Ruotsissa ilmaantunut kolmivuotisen historian aikana useitakin halukkaita kaupallisia järjestäjiä, mutta QX ei ole halunnut uskoa näyttävää mediatapahtumaansa muiden käsiin. Yhtenä syynä lienee se, että järjestäjän mukaan gaalan pääsyliput julkkisten tähdittämään tilaisuuteen "uppoavat yleisöön kuin kuuma veitsi voihin". Sponsoreille lehti sen sijaan on ollut avoin: kisasivujen palkissa komeilee muun muassa erehdyttävän samannäköistä nimeä suosiva nettihuutokauppa QXL.se.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera luopuu Tetra-puhelimien jakelusta

28.05.2007 Suomen viranomaisverkoissa käytetyn Tetra-standardin mukaisten laitteiden tähänkin asti ontuva kaupallinen jakelu kutistuu entisestään. Valtion kokonaan omistamalle Suomen Erillisverkoille tulee lähes käytännön monopoli Virven toimittajana.


Kolme vuotta sitten

Lama ei koskekaan ohjelmistoalaa

28.05.2009 Ohjelmistoalalla menee odotettua paremmin tänä keväänä. Toimialan suhdannearvion mukaan tilauksia riittää, eivätkä suomalaiset atk-firmat ole joutuneet liiemmin karsimaan edes työntekijöitään.

.