Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
BMG:n vaikutus alkaa purra

Napster maksulliseksi kesällä

30.1.2001 07:10 Napster muuttunee jo ensi kesänä maksulliseksi tilauspalveluksi BMG:n avustuksella. Suunnitelma sisältää myös rojaltien maksun oikeuksien haltijoille.

Napsterin toimitusjohtaja Hank Barry toi sunnuntaina julki aiemmin uumoillun asian. Viihdejätti Bertelsmann Media Groupin (BMG) kanssa yhteistyössä toteutetaan Napsterin muuttaminen maksulliseksi palveluksi. Muutos on tarkoitus lanseerata ensi kesä-heinäkuussa. Bertelsmannin toimitusjohtaja Thomas Middelhoff on vakuuttunut siitä, että aikataulu pitää ja vieläpä toimivan digitaalisen tekijänoikeuksien hallintajärjestelmän kera.

Tekijänoikeuksien valvonta esimerkiksi tiedostoja vain yhden käyttäjän käytettäväksi "leimaamalla" on ollut suurimpia kantoja BMG:n kaskessa sen yrittäessä taivuttaa muita levy-yhtiöitä Napster-hankkeensa taakse. BMG:n mukaan Napsterin käyttäjien asenteita on tutkittu ja käyttäjät ovat valmiita maksamaan palvelun käytöstä. Veloituksen suuruudesta ei ole ollut minkäänlaista puhetta julkisuudessa toistaiseksi.

Syyte silti niskassa

Oikeusjutussa kaulaansa myöten olevan Napsterin kannalta on tietysti erinomaista, että toimitusjohtaja Barry voi julkisuudessa hypettää Napsterin olevan tulevaisuudessakin helppokäyttöinen ja suosittu. Kaiken hyvän päälle Napster vieläpä maksaisi tekijänoikeusmaksutkin.

Napsteria vastaan nostetut kanteet miljoonakorvausvaatimuksineen ovat kuitenkin vielä voimassa. Barry uskoo, että levy-yhtiöt ennen pitkää valitsevat sovitteluratkaisun tien ja että tapaus johtaa jonkinlaisen normiston luomiseen kiistanalaisissa asioissa. Ydinkysymys on: syyllistyykö Napster laittomuuksiin kun se ylläpitää palvelimia, joiden kautta yksityishenkilöt voivat vaihtaa keskenään mp3-tiedostoja, jotka sinänsä ovat täysin laillisia? Joka tapauksessa Napsterin kultaiset pioneeriajat ovat ohi. Iso raha jyllää ja BMG suitsii palvelusta rahasammon. Aika näyttää tuleeko siitä käyttäjänkin näkökulmasta erinomainen.

Jutun kirjoitti: Elias Aarnio

Elias Aarnio

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

7 miljoonaa katsojaa nähnyt “huumatun” pikkupojan YouTubessa

10.02.2009 Seitsenvuotiaasta pojasta tuli äkkiä YouTuben tähti, kun isä kuvasi pojan hammaslääkärikäynnin jälkeen.

.