Napster-jutussa vetoomustuomioistuimen päätös tänään
12.2.2001 08:53 Napster-oikeudenkäynnissä käänne: vetoomustuomioistuin antaa päätöksen tänään. Viime kesäinen tuomio palvelun sulkemisesta on taas vaakalaudalla.
San Franciscossa sijaitseva vetoomustuomioistuin on ilmoittanut, että se antaa päätöksensä jutussa A&M Records vastaan Napster tänään maanantaina. Päätös tulee muuttamaan Napsterin tilannetta ainakin siltä osin, että tuomioistuin ottaa kantaa siihen, asetetaanko tuomari Marilyn Hall Patelin viime heinäkuussa antama määräys palvelun välittömästä sulkemisesta voimaan. Patel oli kuunneltuaan tuntikausia vastapuolten argumentointia puolesta ja vastaan ilmoittanut käsityksenään, että on käynyt ilmi, että Napsterin toiminta saattaa aiheuttaa peruuttamattomia vahinkoja levyteollisuudelle. Hän määräsi palvelun suljettavaksi välittömästi, kunnes tekijänoikeuksia kunnioittava ja valvova palvelu on saatu pystytettyä. Patel sanoi tuolloin Napsterin luoneen "hirviön ja yhtiön tulee itse kantaa vastuu välittömän sulkemisen aiheuttamista vahingoista."
Viime kesästä saakka toimittu väliaikaisella luvalla
Napster kuitenkin valitti tuomiosta ja sai vetoomustuomioistuimelta väliaikaisen luvan jatkaa toimintaansa. Tuo lupa on siis tänään katkolla. Levyteollisuutta edustavan RIAA:n johtaja Hilary Rosen on esiintynyt jo ennakkoon voitonvarmana ja pitää lähes varmana sitä, että oikeus pitää alemman tuomioistuimen päätöksen voimassa. Tämä ei kuitenkaan ole itsestään selvää, koska Napster ei suorita niitä yksittäisiä tekoja, joilla tekijänoikeuksia rikotaan. Käyttäjät tekevät nämä teot. Sekään ei ole aivan vesiselvää, onko kyseessä edes tekijänoikeuksien rikkominen - Napsterin käyttöä on verrattu radiosta nauhoittamiseen tai levyn kopioimisesta omaan käyttöön. Kyse onkin viime kädessä siitä, kuuluuko Napsterin luoma tilaisuus massiiviseen mp3-tiedostojen vaihtoon sallittuun yksityiseen käyttöön tehtävän kopioinnin piiriin vai ei.
Vaikutusta myös BMG:n ja Napsterin yhteishankkeeseen
Viihdejätti Bertelsmann Groupin (BMG) ja Napstein yhteinen hanke Napsterin muuttamisesta maksulliseksi palveluksi saa uusia toiminnan reunaehtoja oikeuden päätöksestä. Vaikka oikeus luonnollisesti tietää palvelun kaupallistamishankkeesta, sen kuitenkin täytyy tehdä ratkaisunsa aikaisemman tilanteen pohjalta. Monet odottavat päätöksestä myös linjausta Internetissä yleistyneiden peer-to-peer -verkkojen, kuten Gnutella-asiakasohjelmalla käytettävän virtuaaliverkon, suhteen. Peer-to-peer -verkot erottuvat Napsterista siinä, että Napsterissa on keskuksena palvelin, joka ylläpitää listaa käyttäjien koneissa olevista mp3-tiedostoista kun taas peer-to-peer -verkossa tällaista palvelinta ei ole, vaan jokainen asiakasohjelma toimii samalla palvelimena.
Nousevatko Napsterin käyttäjämäärät taas?
Kun tuomarin päätös Napsterin sulkemisesta tuli julkisuuteen viime kesänä, Napsterin käyttäjämäärät nousivat räjähdysmäisesti parin päivän aikana käyttäjien rynnätessä palveluun "kun vielä ehtii". Kun toiminta kuitenkin jatkui, käyttäjämäärät jäivät silti uudelle, kohonneelle tasolle. Tänään näemme, mikä näiden käyttäjien kohtalo on ennen ensi kesää, jolloin BMG:n ja Napsterin yhdessä suunnittelema maksullinen palvelu avataan. Julkisuus joka tapauksessa tuo Napsterille lisää käyttäjiä jos Napsteria ei jouduta sulkemaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
SVT välittää Pirate Bay -käräjät suorana verkossa
11.02.2009 Ruotsin televisio SVT lähettää Pirate Bay -oikeudenkäynnin suorana nettilähetyksenä – tosin vain audiona.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi











