Napsterille epäedullinen päätös
13.2.2001 10:14 Juttu palautetaan takaisin alempaan oikeusasteeseen. Päätös saattaa merkitä palvelun sulkemista joksikin aikaa.
Kalifornialainen vetoomustuomioistuin antoi päätöksensä eilen levy-yhtiöiden ja Napsterin välisessä jutussa. Oikeusistuin katsoi, että Napsterin argumentit siitä, että yhtiö ei syyllisty laittomuuteen ylläpitäessään palvelinta, joka mahdollistaa käyttäjille myös tekijänoikeudella suojattujen mp3-tiedostojen jakamisen ja vaihtamisen , ontuvat.
Tuomiolauselman mukaan Napsterin käyttäjien harjoittamaa toimintaa ei voida rinnastaa kotona tehtävään musiikin kopiointiin tai radiosta äänittämiseen. Näistä on Yhdysvalloissa erillinen lainsäädäntö, joka sallii pääsääntöisesti kaiken kotitarvekopioinnin. Niin ikään oikeus katsoi, että Napster on ollut tietoinen siitä, että enemmistö Napsterin kautta liikkuvista mp3-tiedostoista rikkoo tekijänoikeuksia.
Vetoomustuomioistuin palautti jutun alemman oikeusasteen käsittelyyn ja velvoitti Napsterin huolehtimaan siitä, että jutussa kantajina olevien levy-yhtiöiden artistien materiaalin levittäminen Napsterin kautta loppuu. Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, että Napsterin on suljettava palvelunsa, kunnes se saa valmiiksi Bertelsmann Groupin kanssa jo julkistetun Napsterin kaupallistamishankkeen. Jos näin ei menetellä, Napster pelaa vaarallista peliä, koska se ei kuitenkaan pysty tarkistamaan kaikkia tiedostoja, kuuluvatko ne kiellettyjen joukkoon vai ei. Palvelusta on joka tapauksessa tarkoitus tulla kuukausimaksullinen. Tästä rahavirrasta on tarkoitus maksaa korvaukset musiikkiteosten oikeuksien omistajille.
Napster pettynyt päätökseen
Napsterin sivuilla olevassa tiedotteessa toimitusjohtaja Frank Barry toteaa olevansa pettynyt oikeuden päätökseen, joka Barrynkin mukaan voi johtaa Napsterin sulkemiseen ennen oikeusprosessin päätöstä. Napsterin kanta Barryn mukaan on edelleenkin se, että heidän käyttäjänsä eivät riko tekijänoikeuksia ja he aikovat tätä näkemystä puolustaa edelleen.
Yhtiö aikoo jatkaa neuvotteluja levy-yhtiöiden kanssa. Viime kuussa yhtiö pääsi sopuun kahden independent-levymerkin, saksalainen Edelin ja yhdysvaltalaisen TVT:n, kanssa. Näistä jälkimmäinen luopui kanteestaan Napsteria vastaan. Barryn mukaan yhtiö aikoo pyrkiä kaikin keinoin palvelemaan 50 miljoonaa käyttäjäänsä, vaikka tiedostojen vaihtaminen suljettaisiinkin siksi aikaa kun lopullista oikeuden päätöstä odotetaan.
Sekä Barry että Napster-ohjelman alunperin ohjelmoinut Shawn Fanning ovat sitä mieltä, että oikeuden tulkinta tekijänoikeuksista on liian tiukka. He kehottavat Napsterin käyttäjiä kääntymään kongressiedustajiensa puoleen asiassa ja kertomaan näille, miten paljon Napster heille merkitsee. Fanning keskittyy tällä hetkellä uuden, maksullisen Napsterin kehittämiseen.
- Uskon vieläkin saavani uuden järjestelmän toimintaan tämän vuoden aikana. Kehittämämme uudet tekniset ratkaisut ovat hämmästyttäviä ja toivon, että oikeuden päätöksellä tai levy-yhtiöiden kanssa saavutetun sopimuksen tuloksena voimme ottaa ne käyttöön Napster-yhteisössä, Fanning toteaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:19 Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 15:14 Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 15:10 Nokia ei ole enää Euroopan luotetuin brändi
- 15:03 Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 14:43 HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 14:35 Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 14:08 Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 13:41 Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 12:38 Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 12:19 Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 11:06 Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 10:14 Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 10:12 Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 09:24 Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 09:23 Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Google höllentää Nexus Onen kauppaa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 17.3. Windows Phone luopuu leikepöydästä
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 14:08 Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 17.3. Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui 15:14
- Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta 15:03
- Venäläinen rickroll leviää maailmalla 12:38
- Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia 09:23
- Amiraali Kirk kokoaa tekijöitä scifi-hankkeisiin 12:12
- Spotifyn startti kompuroi Yhdysvalloissa 10:39
- Jaana Pelkonen juontaa peligaalaa 09:35
- Microsoft tarjosi maistiaisia mobiili-Windowsista 14:40
- Lisää
-
45 e
Fujitsu Esprimo P2550 (Pentium Dual Core E5400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
27 e
ASUS EeeBox PC B202 (Atom N270, 1 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
21 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,66 GHz, 4 Gt, 1 Tt, 27", OS-X), pöytäkone
-
13 e
Acer Veriton M670G (Core 2 Quad Q9400, 4 Gt, 750 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
11 e
Fujitsu Esprimo P7935 (Core 2 Quad Q9400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö







