YLE tyynnyttelee irtisanomiskohua
13.2.2001 17:21 Yleisradion viestintäjohtaja Leena Jaakkolan mukaan tv-kanavat pimentänyt työnseisaus tuli YLE:lle täytenä yllätyksenä. Uudelleenjärjestelyistä yhtiöllä ei ole mitään uutta eikä mullistavaa kerrottavaa.
Tv-lähetysten pimentyminen koko tiistai-illaksi yllätti Yleisradion niin, ettei yhtiön viestintäjohtajakaan ehtinyt varautua kertomaan, kuinka suuri joukko talon sisällä löi rukkaset naulaan:
- Satoja on mukana työnseisauksessa, mutta onko heitä 150 vai 500, siitä minulla ei ole aavistustakaan. Esimerkiksi uutis- ja ajankohtaispuolella on väkeä töissä, mutta ohjelmien lähettäminen ei onnistu, toteaa matkapuhelimesta tavoitettu Leena Jaakkola.
Työntekijäpuoli on ilmoittanut ulosmarssin olevan vastalause parhaillaan käytäville yt-neuvotteluille. Teksti-tv:n ja internet-palvelujen toimintaan työnseisaus ei vaikuta. Myös YLE:n radiokanavat lähettävät ohjelmansa normaalisti.
"Omaa työtään ei tarvitse hakea"
Digiaikaan siirtyessään Yleisradio ei aio pistää vakituisia työntekijöitään "hakemaan uudelleen omaa työtään", kuten YLE:n web-uutisissa työnseisauksen alkaessa arveltiin. Viestintäjohtaja Leena Jaakkolan mukaan kyseessä on väärä muotoilu:
- Ei kukaan joudu omaa työtään hakemaan uudelleen! Vain uusiin tehtäviin haetaan.
Jaakkolan mukaan Yleisradiossa noudatetaan myös periaatetta, jossa irtisanominen uhkaa vasta, ellei työnsä menettäneelle etsinnöistä huolimatta löydy uusia työllistymisen mahdollisuuksia talon sisältä. Viimeaikaisina esimerkkeinä hän mainitsee kaksi Radio- ja TV-instituutin työntekijää. Lisäksi parhaillaan selvitetään parinkymmenen henkilöstöhallinto- ja talouspalveluissa toimivan työntekijän tilannetta. Heidän irtisanomisestaan ei työllistymisselvitysten vuoksi ole vielä päätetty.
Joukkoirtisanomisia koskevat uhkakuvat ovat Jaakkolan mukaan perättömiä. Tänäistä työnseisausta hän kuvaakin "yllätykseksi työnantajalle ja varmaan myös monelle työntekijälle", sillä uudelleenjärjestelyjä koskevalla rintamalla ei ole tapahtunut mitään uutta eikä yllättävää.
- Suunnitelmia toki on laadittu, ja niissä on henkilöstöllä ollut edustajansa mukana. Merkittävimpiä seikkoja on se, että seuraavan kolmen vuoden aikana 350 henkilöä jää Yleisradiosta eläkkeelle, Jaakkola sanoo.
MTV3:n haastattelussa Yleisradion hallintojohtaja Jussi Tunturi puolestaan toteaa, ettei yhtiö voi sitoutua välttämään irtisanomisia tyystin, sillä meneillään on yksi televisiohistorian suurimmista organisaatiomuutoksista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sims muuttaa valkokankaalle
28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi