Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ruotsalaisyhtiö:

Kournikova-madon kirjoittaja kiikkiin

14.2.2001 17:29 F-Securen ruotsalaiskumppani Atremo AB on onnistunut jäljittämään Onthefly-madon kirjoittajan. Yritys on luovuttanut tiedon FBI:lle.

Viruksen tekijän henkilöllisyyttä ei paljastettu, eikä sitäkään, onko tekijä hollantilainen, kuten aiemmin annettiin ymmärtää. Tieto harsittiin kasaan internetin uutisryhmistä, www-keskustelusivuilta ja kotisivuilta kerätyistä tiedonsirpaleista.

Tekijä oli esiintynyt monilla eri aliaksilla ja hänellä oli useita sähköpostiosoitteita. Lopulta tihulaisen jäljille johti erikoinen tervehdys, jota seuraamalla hänen henkilöllisyytensä saatiin selvitetyksi.

F-Securen toimitusjohtajalta Risto Siilasmaa ei heru ymmärrystä viruksen levittäjälle, joka väittää halunneensa vain osoittaa, kuinka haavoittuvia tietojärjestelmät ovat. Siilasmaan mukaan tuhansien koneiden kimppuun hyökkääminen ei ole oikea tapa toimia ja tuomitsee hykkääjän asenteen piittaamattomaksi. Toisaalta vikaa on myös tavallisissa tietokoneenkäyttäjissä.

-Virusten aiheuttama vaara on suorassa suhteessa vallalla olevaan välinpitämättömyyteen, Siilasmaa toteaa.

Jutun kirjoitti: Antti Kirves

Antti Kirves

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sims muuttaa valkokankaalle

28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.

.