Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Opiskelijoiden perustama

Nemesys avasi musiikkitietopalvelun

19.2.2001 15:01 Nemesys Oy on avannut musiikki- ja media-alalle suunnatun tietopalvelun.

Nemesys Oy on aloittanut sähköisen musiikkitiedon välityksen. Ala on tietopalvelussa edustettuna niin musiikin tekijöiden, äänitteiden kuin tapahtumienkin osalta.

Tähän saakka Nemesys on kerännyt musiikkitietämystään pääosin omin voimin. Jatkossa se kertoo toimivansa yhteistyössä levy-yhtiöiden kanssa. Tapahtumatietoja kerätään puolestaan suoraan ohjelmatoimistoilta ja tapahtumapaikoilta niin, että palvelu esittelee kuukausittain yli 500 tapahtumaa.

Kolmihenkinen Nemesys Oy pyörittää myös Meteli.net -palvelua, joka toimii levy-yhtiöiden ja tapahtumajärjestäjien promootiokanavana. Palvelusta on myös suora linkki nettilevykauppaan. Lisäksi työn alla ovat langattomat ratkaisut, kuten tekstiviesti- ja kämmenmikropalvelut.

Nemesys on perustettu toukokuussa 2000 opiskelijavoimin. Nyt yritys työllistää toimitusjohtajan lisäksi kaksi henkilöä.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.


Kolme vuotta sitten

Conformiq lähtee länteen kolmella miljoonalla

10.02.2009 Suomalainen ohjelmistojen testausautomaatiotuotteiden kehittäjä Conformiq Oy on saanut kolmen miljoonan euron pääomasijoituksen Nexit Ventures Oy:n johtamalla rahoituskierroksella. Mukana on myös Suomen Teollisuussijoitus Oy amerikkalaisten yksityissijoittajien lisäksi.

.