Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Joulusesongista viimeinen isku

eToys lopetti leikin

27.2.2001 12:27 Vuodesta 1998 leluja netissä kaupannut eToys Inc. joutuu sulkemaan online-tavaratalonsa ovet. Asiakasvirrasta huolimatta rahavirrat eivät koskaan varttuneet suosiollisiksi.

Joulusesonkiin toiveikkaana suhtautunut lelukauppias eToys Inc. joutuu lopettamaan leikin. Viime vuoden loppua lelukauppa on kuvannut tuloksen kannalta toivottomaksi, minkä seurauksena miltei koko henkilöstö on jo ehditty irtisanoa viime viikkojen aikana.

Kunniallisesta lopusta haaveillut eToys suunnitteli vielä jokin aika sitten yrityskauppaa, mutta köyhä yhtiö jäi yksin etsiessään halukasta ostajaa. Nyt yrityksellä on edessään konkurssioikeudenkäynti ja ympärillään pettyneitä omistajia, joille yritys eilen ilmoitti osakkeidensa olevan aivan arvottomia.

eToysin loppu on dramaattinen myös yhtiön perustajille. Monien mielessä käy kysymys, miksi näin kävi juuri yritykselle, jota yleisesti on pidetty kilpailijoihinsa nähden kiitettävän etumatkan saavuttaneena lelukauppana. Asiakasrekisterikin on pullistellut mukavasti, eikä kävijöistä ollut puutetta joulusesonginkaan aikaan.

Kuuluminen suosituimpien verkkokauppiaiden kastiin ei kuitenkaan kasvattanut yrityksen kassavirtaa toivotulla tavalla, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi liiketoiminnasta luopuminen.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sims muuttaa valkokankaalle

28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.

.