Napster valmis suodatukseen
5.3.2001 08:28 Napster ilmoitti viime perjantaina olevansa teknisesti valmis suodattamaan levy-yhtiöiden vaatimat kappaleet pois palvelustaan. Kiistakumppanit tapaavat seuraavan kerran perjantaina 9. päivänä maaliskuuta.
Napster ilmoitti oikeuden neuvottelussa perjantaina olevansa teknisesti valmis suodattamaan palvelustaan pois kaiken materiaalin, jota levy-yhtiöt eivät halua jaeltavan Napsterin kautta.
Yhtiö lupaa suodatuksen toimivan kolmen arkipäivän kuluttua siitä kun levy-yhtiö tai muu tekijänoikeuksien haltija toimittaa Napsterille yksilöidyt tiedot poistettavista kappaleista.
Kappaleen ja artistin nimen perusteella tehtäisiin suodatus, joka estäisi näistä nimistä muodostuvien tiedostonimien välittämisen Napsterin palvelun kautta. Toistaiseksi suodatusta ei ole, kuten oheisesta, maanantaiaamuna otetusta ruudunkaappauksesta voi päätellä.
Vaikka suodatus ei olisikaan aukoton, se on kuitenkin kohtuullisen tehokas keino halutun päämäärän saavuttamiseksi. Vaikka joku välkky keksiikin erilaisia tapoja hämätä suodatusta lisäämällä esimerkiksi ylimääräisiä kirjaimia tai muita merkkejä nimiin, hyöty on marginaalinen: yhä pienempi käyttäjäjoukko löytää tiedostot jos niillä on kovin eksoottisia nimiä.
Napster tekee yhteistyötä ahtaalla
Napsterin vastaantulo on ensimmäinen todellinen toimi, jolla lähennytään levyteollisuuden kantoja. Kuilu on tosin vielä suuri. Napsterin usko mahdollisuuteen voittaa koko oikeuskäsittely näyttää hiipuvan.
Mahdollisesti juuri tästä syystä Napster on lisäksi lupautunut tekemään yhteistyötä levy-yhtiöiden kanssa yllä kuvatulla tavalla valenimisten tiedostojen löytämiseksi.
RIAAja levy-yhtiöt ovat kommentoineet Napsterin ilmoitusta lyhyesti ja happamasti.
- Napster toi ilmi sen, minkä olemme tienneet jo vuosia: materiaalin suodattaminen on mahdollista, RIAA:n pääjohtaja Hilary Rosen totesi.
Siitä, kuka on vastuussa väärän nimisistä tiedostoista siihen asti kunnes ne huomataan, käydään myös keskustelua. Napster ja levy-yhtiöt tapaavat välimiehen neuvottelussa seuraavan kerran perjantaina 9. maaliskuuta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sims muuttaa valkokankaalle
28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi