Bannerit nousevat pystyyn
19.3.2001 08:26 Pystybannerit valtaavat web-mainontaa, portaali ei olekaan pelkkä veräjä ja ruotsalaisiin näyttäisi iskeneen online-pelihimo. Yritysten välisessä verkkokaupassa vietetään lihavia lähivuosia.
Pystybannerit ovat Jupiter Media Metrixin mukaan nyt amerkkalaismainostajien suosiossa - ja tuplahintaisia tuttuihin vaakabannereihin verrattuna.
Pystysuuntaiset bannerit yleistyivät vuoden 2000 viimeisellä neljänneksellä voimakkaasti. Erilaiset pystybannerimainokset summaten niiden lukumäärä kasvoi kolmen kuukauden aikana lähes 70 prosenttia, tuore raportti kertoo.
Jupiter Media Metrix -yhtiöihin kuuluvan Ad Relevancen mukaan pystybanneri maksoi amerkkalaismainostajalle keskimäärin 54 dollaria tuhatta impressiota kohti, kun taas täysimittaisen vaakabannerin vastaava hinta oli 28 dollaria.
Vaakabannerien yhtiö raportoi lisäksi halventuneen kolmisen dollaria vuoden kolmannen neljänneksen hintoihin verrattuna. Silti ne keräsivät yhä runsaan kolmanneksen kaikista online-mainonnan impressioista, kun pystybannerit ylsivät 20-prosenttiseen osuuteen.
Bannerien suunnanmuutosta Jupiter Media Metrix arvelee yritykseksi herättää yleisön huomiota. Yhtiön näkemyksen mukaan uuden formaatin huomioarvo on kuitenkin vielä arvoitus.
Portaalit päämääriä, bannereita ei paljon klikata
Portaalit ovat huiman suosittuja ja yhä useammille kuluttajille ne ovat webissä päämäriä sinänsä, toteaa nettikonsultti Booz-Allen & Hamilton NetRatingsin toimittamien liikennetietojen pohjalta.
The Great Portal Payoff: Matching Internet Marketing to Consumer Behavior -raportissaan amerikkalaiskonsultti kertoo, että jopa 60 prosenttia webin käyttäjistä sisällyttää jokaiseen istuntoonsa käynnin ainakin yhdessä portaalissa.
Portaalien suuri suosio ei kuitenkaan sellaisenaan takaa portaalifirman kannattavuutta, konsultti varoittaa ja julistaa Internet Advertising Bureaun tilastoon nojaavan kuolemantuomion bannerimainonnalle: Yhdysvalloissa enää vain noin 0,1 prosenttia portaalien kävijöistä klikkaa mainosbanneria.
Onko pelkkä mainoksen klikkaaminen (click-through rate) mielekkäin tapa laskeskella nettimainonnan lumovoimaa tai mitata edes pelkkien bannerien elinkelpoisuutta, on kiistanalainen kysymys.
Joka tapauksessa: Yhdysvalloissa web-väestön kiinnostus klikkailuun on lokakuusta 1999 mitattuna laskenut vuodessa 40 prosenttia, Booz-Allen varoittaa ja patistelee portaaleja uudenlaisten ansaintamallien kehittelyyn.
Gartner lupaa B2B-kaupalle lihavia vuosia
Vilunväreet dot.com -rintamalla eivät ole koko totuus verkosta kauppapaikkana, uskoo Gartner Group. Laskelmiinsa viitaten Gartner sanoo yritysten välisen kaupankäynnin sujuvan verkossa aina vain vilkkaammin.
Kun netissä viime vuonna käytiin B2B -kauppaa noin 433 miljardin dollarin arvosta, päästään tänä vuonna jo 919 miljardiin dollariin. Vuosikymmenen puolivälissä luvun voi Gartnerin laskelmien mukaan kertoa ainakin yhdeksällä.
Gartnerin ennusteeseen eivät kuulu finanssitavaratalojen tuotteet. Muutoin laskelmassa on mukana kaikkien tavaroiden ja palvelujen B2B-kauppa. Mikäli ennusteen summat tuntuvat huimilta, on syytä huomata, että kyse on myynnistä, jota seurataan halki toimitusketjun. Arviossa on siis laskettu yhteen jokaisen "välikäden" tuotteesta tai palvelusta perimä hinta täysimääräisenä.
Ruotsissa pelihimo valloillaan
Jupiter MMXI:n mittaukset kertovat ruotsalaisten rahapelisivujen (Atg.se, Svenskaspel.se) suosion kovaneen roimasti. Kun 12-79 -vuotiaista ruotsalaisista vuosi sitten kävi pelisivuilla neljä prosenttia, nousi osuus nyt 8,2 -prosenttiseksi. Innokkaimpia pelureita ovat 25-34 -vuotiaat.
Ruotsissa tilastoitiin helmikuussa myös huima piikki internetin käytössä: viime kuukaudet jokseenkin aloillaan pysynyt käyttäjämäärä nousi 150 000:lla. Jupiter MMXI:n mukaan tämä tarkoittaa, että 12-79 -vuotiaista ruotsalaisista 59 prosenttia kävi netissä helmikuun aikana ainakin kerran.
Tutkimuksen tiedot perustuvat ruotsalaiseen webuniversumiin, joka koostuu kahdestatuhannesta sattumanvaraisesti valitusta kansalaisesta.
Paljon puhetta tietosuojahuolista, vähemmän web-käyttäytymisestä
Puheet verkon vaaroista ja uutiset hakkeri-iskuista ja luottokorttipetoksista eivät kaiu kuuroille korville. Tutkimukset kertovat toistuvasti web-kuluttajien tietosuojahuolista: kuinka käy henkilökohtaisten tietojen ja luottotilin, jos verkossa lankeaa lähempään tuttavuuteen jonkun kauppiaan tai palveluntarjoajan kanssa?
Tietosuojaa ja -turvaa tarjoavan BindView -yrityksen kysyessä asiaa tuhannelta tietoverkkoon perehtyneeltä britiltä peräti 78 prosenttia ilmoitti kantavansa huolta tietosuojastaan. Eniten aktiivinen web-väestö arastelee tutkimuksen mukaan taloudellisten ja terveydellisten tietojen luovuttamista verkossa.
Vaikka tutkimuksen tilaajalla onkin oma nauta ojassa, trendi näyttää selvältä: kolme neljästä kyselyyn vastanneesta on paljon haluttomampi kertomaan verkossa itsestään kuin vielä viisi vuotta sitten. BindView:n mukaan luottamuspula alkaa olla jo vaaraksi verkkoliiketoiminnankin tulevaisuudelle.
Muuttuuko kuluttajien todellinen web-käyttäytyminen yhtä kyytiä epäröinnin kanssa, näyttää kysymyksenä kuitenkin yhä jäävän lukuisten huolitutkimusten varjoon.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nightwishin Tarjan korvikkeen julkistus kyykytti videopalvelimia
28.05.2007 Bändeille suunnattua videoblogipalvelua pyörittävän Fanpluggedin mukaan Nightwishin viime viikkoinen uuden laulajan julkistaminen kyykytti palvelun videopalvelimia.
Kolme vuotta sitten
Vantaa tippui verkosta
28.05.2009 Vantaan kaupunki joutui pettymään lupauksiin virtuaalipalvelinten suorituskyvystä, ja verkkosivut ovat olleet joko kokonaan alhaalla tai sitten hitaita. Korjausta yritetään lähipäivinä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












