Suomenruotsalaiset kaipaavat Ruotsin digi-tv:tä
20.3.2001 10:39 Liikenne- ja viestintäministeriö selvittää, miten Ruotsissa ja Suomessa voi digiaikana seurata lähetyksiä rajan takaa. Ruotsin tv-kanavia on kaivattu etenkin suomenruotsalaisilla seuduilla.
Liikenne- ja viestintäministeriössä selvitetään parhaillaan, millaisia kustannuksia aiheutuu Ruotsin digitaalisten televisiolähetysten seuraamisesta Suomessa. Samoin ministeriö pohtii tekijänoikeusmaksuihin, tekniikkaan ja taajuuksiin liittyviä kysymyksiä.
Selvityksen on käynnistänyt liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinonen. Taustalla on suomenruotsalaisten osoittama huoli siitä, miten Ruotsin tv-lähetykset näkyvät Suomessa digiaikana.
Ohjelmien seuraaminen naapurimaissa on teknisesti mahdollista digitaalisten lähetystenkin aikana. Ruotsin televisiolähetysten seuraamisen on kuitenkin ministeriön mukaan pelätty vaikeutuvan, jos Suomessa ei olisi saatavilla lähetysten salauksen purkamiseen tarvittavia kortteja.
Pohjoismaisen digi-tv -yhteistyöelimen, NorDigin, päätös asteittaisesta siirtymisestä yhteiseen ja avoimeen DVB MHP -järjestelmään toteutuu kokonaisuudessaan vuoteen 2005 mennessä. Ruotsi - toisin kuin Suomi - ei kuitenkaan vielä ole päättänyt, milloin analogisista lähetyksistä luovutaan.
Nykyisin Ruotsin television ohjelmia välitetään kahdella asemalla Pohjanmaalla ja neljällä asemalla Etelä-Suomessa. Suomen television lähetyksiä voidaan katsella Ruotsissa Tukholman alueella sekä useiden kaapeliverkkojen kautta.
Ministeri Heinosen tilaama selvitys valmistuu 11. toukokuuta. Sen jälkeen Heinonen aikoo keskustella asiasta Ruotsin elinkeinoministerin ja viranomaisten kanssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nightwishin Tarjan korvikkeen julkistus kyykytti videopalvelimia
28.05.2007 Bändeille suunnattua videoblogipalvelua pyörittävän Fanpluggedin mukaan Nightwishin viime viikkoinen uuden laulajan julkistaminen kyykytti palvelun videopalvelimia.
Kolme vuotta sitten
Vantaa tippui verkosta
28.05.2009 Vantaan kaupunki joutui pettymään lupauksiin virtuaalipalvelinten suorituskyvystä, ja verkkosivut ovat olleet joko kokonaan alhaalla tai sitten hitaita. Korjausta yritetään lähipäivinä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi