Markkinointi Viherjuuri avartaa nimeään
21.3.2001 06:44 Markkinointi Viherjuuri Oyj:n hallitus on esittää, että yhtiön nimi muutetaan Eviaksi. Muutoksen taustalla on näkemys, jonka mukaan nykyinen nimi luo liian kapean mielikuvan konsernin toiminnasta.
Markkinointi Viherjuuri kaipaa uutta nimeä. Tähän tulokseen ovat tulleet sekä yhtiön hallitus että johtoryhmä viimevuotisen strategiatyöskentelyn myötä. Yhtiössä ajatellaan, että nykyinen nimi rajaa mielikuvatasolla konsernin toiminnan vain mainontaan ja mainonnan suunnitteluun.
Huhtikuun kuudentena päivänä kokoontuvalle yhtiökokoukselle esitetään Markkinointi Viherjuuri Oyj:n uudeksi nimeksi ytimekästä Evia Oyj:tä. Yhtiön mukaan uuteen nimeen on helppo liittää kaikki Markkinointi Viherjuuren yhtiöjärjestyksen mukaiset toimialat.
Kun päätös yhtiökokouksessa on tehty, uusi nimi otetaan käyttöön välittömästi rekisteröinnin jälkeen. Uuteen nimeen liittyvä liikemerkki juylkistetaan jo ensi maanantaina.
Monialaisia tyttäriä
Markkinointi Viherjuuri pyrkii nimiuudistuksella irti mainostoimistomielikuvasta siksi, että konsernin muilla aloilla toimivat tytäryhtiöt ovat viime vuosina voimakkaasti lisänneet osuuttaan konsernin liikevaihdosta.
Konsernin tärkeitä osia ovat muun muassa graafisen suunnittelun toimisto Viherjuuren Ilme sekä Viherjuuren Viestintätoimisto, joka sijoittuu Suomessa neljän suurimman viestintätoimiston joukkoon.
Suomen suurimpien mainostoimistojen joukkoon kuuluvan Viherjuuri Saatchi & Saatchi Oy:n osuus konsernin myyntikatteesta oli viime vuonna kolmannes.
Niin ikään Viherjuuri-konserniin kuuluvat Axel Digital Group Oy ja asiakassuhdemarkkinointiin erikoistunut Viherjuuri Dialog Oy ovat molemmat kymmenen suurimman toimiston joukossa omalla alueellaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 16:12 Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten
- 14:50 Planeettametsästäjä sieti vikaa
- 14:28 Lisää natsoja DNA:n johtajalle
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä 13:35
- Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe 13:08
- Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin 11:45
- Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa 09:41
- Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria 16:23
- Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään 11:03
- Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä 09:38
- Googlen kirjaskannaus hiertää ministeriötä 15:04
- Lisää
-
266 e
Acer Aspire 5810T (Core 2 Solo SU3500, 4 Gt, 15,6", Win Vista Home Premium), kannettava tietokone
-
231 e
Sony Vaio VGN-CS31S (Core 2 Duo T6500, 4 Gt, 14,1", Win Vista Home Premium), kannettava tietokone
-
120 e
-
106 e
Lenovo Thinkpad W500 (Core 2 Duo T9600, 2 Gt, 15,4", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
103 e
Apple MacBook Pro (Core 2 Duo 2,66 GHz, 4 Gt, 17", OS X), kannettava tietokone
-
-105 e
HP Z600 (Xeon E5530, 6 Gt, 500 Gt, Win 7 Professional ja WinXP), keskusyksikkö
-
-82 e
HP Z800 (Xeon E5530, 3 Gt, 250 Gt, Win 7 Professional ja WinXP), keskusyksikkö
-
-52 e
Lenovo ThinkCentre A58 (Core 2 Duo E5400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-38 e
HP DC7900SFF (Celeron 450, 2 Gt, 160 Gt, Win Vista Business ja Win XP Pro), keskusyksikkö
-
-35 e









