Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Retroilua Valhallassa

MSN lähettää a-han comeback -konsertin

22.3.2001 07:23 80-luvun norjalainen pop-suuruus tulee takaisin. Oslon uusi Valhall-stadion vihitään a-ha bändin comebackilla. MSN vuodattaa viihteen verkon kautta suomalaisten äimisteltäväksi.

Di-di-du-dun-dun-dan-dan-da-daba-daba alkaa taas soida! Unohtumattomasta Take on me -kappaleen pimputusintrosta tunnettu norjalainen a-ha palaa keikkalavoille. Ensimmäinen veto Oslosta nähdään suorana lauantaina MSN:llä.

A-ha yhtyeen paluu on samalla kertaa sekä a-han ensimmäinen live- ja online-konsertti että ensimmäinen Valhall-areenalla koskaan esitetty konsertti. Konsertti nähdään 21 maassa ympäri maailman.

Ainutlaatuisessa konsertissa kuullaan runsaasti a-han 80-luvun hittejä kuten Take on Me ja The Sun Always Shines on TV sekä aivan uutta materiaalia yhtyeen viimeisimmältä Minor Earth Major Sky -albumilta. Konsertissa esiintyy a-han lisäksi myös kaksi muuta norjalaista artistia. Illan aloittaa Briskeby ja lämmittelijänä toimii Anneli Drecker.

Bändin erikoishaastattelu ennen konserttia

Yli 30 kameraa, joista kahdeksan kuvaa pelkästään web-lähetystä varten, taltioi konsertin parhaita paloja ja välittää niitä verkkofaneille. Webin kautta konserttia seuraavat fanit päääsevät myös näkemään ennen esitystä tehtävän erikoishaastattelun a-hasta. Ihailijoilla on myös mahdollisuus chattailla toisten fanien kanssa koko tapahtuman ajan.

Oikeaa tunnelmaa voi hakea jo ennakkoon osoitteessa www.msn.fi, josta löytyy lisätietoa konsertista, esiintyjistä ja jossa voi kuunnella a-han, Briskebyn ja Anneli Dreckerin biisejä.

MSN:n konserttilähetyksessä käytetään Microsoft Windows Media -teknologiaa. Lähetyksessä on tarjolla ensimmäistä kertaa lähes DVD-tasoisen äänen- ja kuvanlaadun takaava 700 k:n stream. Konsertti lähetetään se myös 300k-, 128k- ja 80k - tasoisena, sekä pelkkänä 28.8 k:n audiolähetyksenä, jotta hitaammillakin yhteyksillä olisi mahdollisuus seurata lähetystä.

Jutun kirjoitti: Elias Aarnio

Elias Aarnio

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nightwishin Tarjan korvikkeen julkistus kyykytti videopalvelimia

28.05.2007 Bändeille suunnattua videoblogipalvelua pyörittävän Fanpluggedin mukaan Nightwishin viime viikkoinen uuden laulajan julkistaminen kyykytti palvelun videopalvelimia.


Kolme vuotta sitten

Vantaa tippui verkosta

28.05.2009 Vantaan kaupunki joutui pettymään lupauksiin virtuaalipalvelinten suorituskyvystä, ja verkkosivut ovat olleet joko kokonaan alhaalla tai sitten hitaita. Korjausta yritetään lähipäivinä.

.