Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nyheter 100 -suunnitelmat etenevät

Janton kiistää perääntyvänsä Tukholmasta

26.4.2001 14:13 Viestintäkonserni Janton kiistää jyrkästi Finanstidningen -lehden väitteen, jonka mukaan suomalaisyhtiö olisi päättänyt jättää Tukholman kadut Metron valtaan.

Ruotsalainen talouslehti Finanstidningen julisti keskiviikkona, ettei suomalainen Janton -konserni tuo ilmaisjakelulehteään Tukholman markkinoille. Jantonin mukaan aikeet Uutislehti 100:n suhteen eivät ole muuttuneet.

- Ruotsalaislehdistön jatkuvan mielenkiinnon kohteena oleva hanke etenee Jantonin omien tavoitteiden mukaisessa järjestyksessä. Jatkamme edelleen neuvotteluja paikallisen tai kansainvälisen osakkuusyrityksen saamiseksi mukaan hankkeeseemme. Sen jälkeen aloittamisaikataulun laatiminen sujuu nopeasti, toimitusjohtaja Tarmo Hahto toteaa konsernin keskiviikkona julkaisemassa lehdistötiedotteessa.

Jantonin kehitysjohtaja Jukka Kuusanmäki puolestaan kertoo, että "päivitetyn tilanteen mukaan" Ruotsiin perustettu tytäryhtiö Jantonswe AB odottaa rekisteröitymistä paikallisessa kaupparekisterissä.

Keskiviikon Finanstidninen totesi Kuusanmäen sanoneen, että mitään lehteä ei Tukholmaan ole tulossa. Finanstidningenin torstainumeron mukaan lause oli vastaus suoraan kysymykseen. Torstaisessa jutussa siteerattu Jantonin toimitusjohtaja taas sanoo lehden julkaisemaa tietoa väärinkäsitykseksi. Myös Kuusanmäki sanoo tuoreimmassa lehdessä, että hänet on ymmärretty väärin.

Maaliskuussa Metro International lakkautti Tukholmassa ilmaisjakelulehti Everydayn. Joulukuussa lopahti puolestaan ilmaisen Stockholm News -lehden tarina.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nakuilu viivästyttää Vistan Haloa

28.05.2007 Microsoft kertoo, että se julkaisee Halo 2 -pelin Windows Vista -version vastan kesäkuun kahdeksantena Euroopassa. Syynä on peliin onnettomasti eksynyt alastomuus.


Kolme vuotta sitten

Johannesdahl: Omatuntoni on puhdas

28.05.2009 Linnatuomio yllätti Jippiin entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin. Hän pitää pitkää oikeuskäsittelyä kohtuuttomana yksittäisen ihmisen kannalta.

.