Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tavoitteena voitto jo tänä vuonna

Talousjulkaisu Vision uudistuu ja irtisanoo

8.5.2001 08:23 Uuden talouden tulkkeihin kuuluva ruotsalaislehti Vision harventaa ilmestymistään ja uusii ulkomuotoaan. Mediatalon henkilöstökin vähenee.

Ruotsalainen talousjulkaisu Vision kertoo ryhtyvänsä säästökuurille. Verkkopalvelun osalta mittavia muutoksia ei liene luvassa, mutta paperisen lehden ilmestymistiheyttä väljennetään. Lehti puserretaan lisäksi tabloid-kokoon.

Uudistusten tarkoituksena on varmistaa, että koko Vision Media AB:n toiminta muuttuu kannattavaksi vielä tämän vuoden aikana. Toistaiseksi voittoon on Visionissa yltänyt kaksi yksikköä kolmesta: analyyseihin erikoistunut Agent25 ja uutistoimisto 25timmar.

Vision Media AB:lla on 55 työntekijää. Resumé -lehden mukaan näistä noin kymmentä odottaa lähiaikoina lähtö. Mistä tehtävistä henkilöitä irtisanotaan, ei toistaiseksi ole tiedossa.

Toimintansa remonttiin liittyen Vision on etsinyt myös uusia yhteistyökumppaneita. Lehden oman jutun mukaan neuvotteluja on käyty muun muassa kahden ulkopuolisen sisällöntuotantoyrityksen kanssa. Jakelussa tehdään yhteistyötä SAS-yhtiön kanssa, jonka lennoilla on tarkoitus jakaa englanniksi muokattua versiota Vision -lehdestä.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

F-Secure: "spartalaiset" koettiin uhaksi Hongkongissa

11.02.2009 Suomalainen F-Secure huomasi vuotuisessa verkkohyvinvointia koskevassa kyselyssään, että tietoturvatermit ovat monella kehnosti hallussa. Monet luulevat "spartalaisten" olevan tietokoneisiin liittyvä uhka.

.