Kalifornian sähkökatkot pimensivät myös Yahoon
9.5.2001 09:25 Ilmastointilaitteet napsahtavat päälle viranomaisten aneluista huolimatta ja sähköä joudutaan pätkimään. Näistä kärsivät myös Kalifornian serverifarmit - varavoima kun voi pettää myös.
Pohjois-Kalifornian ennätyslämpimät säät ovat taas nostaneet sähkönkulutusta niin paljon, että kapasiteetti loppuu kesken ja virransyöttö pätkii.
Yleisradion radiouutisten mukaan osavaltion energiahuollosta vastaavat viranomaiset ovat tiistaina kehoittaneet ihmisiä säästämään sähköä, jotta katkoksilta vältyttäisiin. Viesti ei mennyt perille ja sähkö piti ajoittain katkaista. Jo maanantaina yli 200 000 kalifornialaista oli tunnin ilman sähköä kun voimaloiden kapasiteetti yksinkertaisesti loppui kesken.
Katkokset kiusaavat vahvasti myös alueelle keskittynyttä Internet-teollisuutta. Muun muassa Yahoo ilmoitti eilen, että sen sähköposti- ja Instant Messaging -palvelut olivat poissa pelistä. Tämä johtui palvelimen pyörittämiseen käytettävän generaattorin rikkoutumisesta.
Viimeksi virtaa katkottiin Kaliforniassa viranomaistoimin maaliskuussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nakuilu viivästyttää Vistan Haloa
28.05.2007 Microsoft kertoo, että se julkaisee Halo 2 -pelin Windows Vista -version vastan kesäkuun kahdeksantena Euroopassa. Syynä on peliin onnettomasti eksynyt alastomuus.
Kolme vuotta sitten
Johannesdahl: Omatuntoni on puhdas
28.05.2009 Linnatuomio yllätti Jippiin entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin. Hän pitää pitkää oikeuskäsittelyä kohtuuttomana yksittäisen ihmisen kannalta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi