Mobiileja bisneskonsepteja akateemisena harjoitustyönä
14.5.2001 08:40 Vähintään kahdeksan yritystä hankkii mobiililiiketoimintaan liittyvää osaamista Helsingin kauppakorkeakoulun akateemisen Information Technology Program (ITP) -kesäkoulutusohjelman kautta.
Lajissaan ensimmäiseen 16 opintoviikon mittaiseen mobiililiiketoiminnan opiskeluohjelmaan kuuluu kolme teoriakurssia ja yksi käytännön sovelluksiin liittyvä harjoitustyö.
-Yrityksille tehtävä harjoitustyö voi olla esimerkiksi mobiilitoimintakonsepti, kartoitus tai markkina-analyysi, lisensointiselvitys tai asiakastyytyväisyysraportointi, kertoo ITP-kesäkoulutusohjelman ohjelmapäällikkö Jenni Saranen Helsingin kauppakorkeasta.
Vuodesta 1995 lähtien pyörineessä ITP-ohjelmassa järjestetään tänä vuonna tiettävästi maailman ensimmäinen akateeminen mobiilin liiketoiminnan alaohjelma. Harjoitustöitä yrityksille tekee viiden opiskelijan työryhmä.
ITP järjestetään vuosittain kesällä, tänä vuonna 28.5. - 1.9. välisenä aikana. Tänä kesänä ITP:ssä opiskelee kaikkiaan noin 150 opiskelijaa, joiden lisäksi ohjelman kursseille osallistuu 60 yhteistyöyritysten edustajaa.
Mobiililiiketoiminnan lisäksi tänä kesänä ovat esillä Electronic Business, Digital Media sekä Telecommunications. Jokainen 16 opintoviikon laajuisesta alaohjelmasta käy sivuaineeksi kauppatieteiden maisterin tutkintoon.
-Elektronisen liiketoiminnan opintokokonaisuus järjestettiin ITP:ssä ensimmäistä kertaa vuonna 1999, professori Jyrki Wallenius huomauttaa.
Yhteistyökumppanit pyritään valitsemaan eri toimialoilta; tänä vuonna ohjelman yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Sonera, Skanska, Kesko ja Nokia.
-Vuosittainen yhteistyökumppaneiden vaihtuvuus on kyetty pitämään pienenä, Wallenius sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nakuilu viivästyttää Vistan Haloa
28.05.2007 Microsoft kertoo, että se julkaisee Halo 2 -pelin Windows Vista -version vastan kesäkuun kahdeksantena Euroopassa. Syynä on peliin onnettomasti eksynyt alastomuus.
Kolme vuotta sitten
Johannesdahl: Omatuntoni on puhdas
28.05.2009 Linnatuomio yllätti Jippiin entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin. Hän pitää pitkää oikeuskäsittelyä kohtuuttomana yksittäisen ihmisen kannalta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi