Viestintä singahtaa virtuaaliavaruuteen
14.5.2001 07:40 Kasvokkaista vuorovaikutusta viedään virtuaaliavaruuteen rakettivauhtia, ainakin Gartner Groupin tuoreessa ennusteessa. Jupiter Media Metrixin mukaan asiakaspalautukset ovat verkkokaupalle kasvava vuorovaikutushaaste. Brittivanhempia puhuttavat puolestaan alaikäisten verkkoseikkailut.
Uusi langaton tekniikka ylle puettavin tietokonein merkitsee median ja vuorovaikutuksen maailmassa räjähdysmäistä muutosta jo lähivuosina, ennustaa Garter Group. Toisiakin ääniä tosin on:
Yhdysvalloissa viisitoista prosenttia webin käyttäjistä sanoo vähentäneensä sanomalehtien lukemista uuden median myötä, kun taas 75 prosenttia ei ole muuttanut mediakulutustaan - ainakaan tietoisesti, raportoi Scarborough Research.
Haastatelluista kahdestatuhannesta aikuisesta miltei joka toinen oli kuukauden aikana lukenut sanomalehtien online-versioita. Verkkosivujen lukijoista lähes puolella ikää oli 18-34 vuotta, kun taas paperisten sanomalehtien lukijoista vain 23 prosenttia kuuluu Yhdysvalloissa tähän ikäryhmään.
Brittinuorilla on netissä aikuisten maku?
Ensisijaisesti uutisnälän varaan ei verkkoviestinnän menu voine rakentua jatkossakaan. Yhä tiheämmin kotoa nettiin kytkeytyvät brittijuniorit ainakin eksyvät usein luvattomille teille, paljastaa NetValue.
Tutkimuksen mukaan alle 17-vuotiaiden webin kotikäyttäjien määrä on kasvanut Britanniassa puolen vuoden aikana runsaat 40 prosenttia. Marraskuussa heitä siis oli jo noin 1,5 miljoonaa. Alle 11-vuotiaita näistä webin käyttäjistä oli lähes neljännesmiljoona.
Maaliskuisen kartoituksen mukaan nuoret britit kävivät verkossa keskimäärin 2,2 kertaa päivässä ja viettivät netin parissa kuukaudessa kaikkiaan 5 tuntia 48 minuuttia. Joka viides nuori käytti näistä 28 minuuttia seksisivuilla. Vertailukohdaksi mainittakoon aiempi tutkimus, jonka mukaan täysi-ikäiset brittinaiset viettävät vastaavilla sivuilla noin 13 minuuttia kuukaudessa.
Pelisivut kiinnostivat noin 40 prosenttia nuorista. Uhkapelisivutkin vetivät puoleensa joka neljättä nuorta. Raportti ei kuitenkaan kerro tarkemmin, mihin alaikäisten 11,3 minuuttia kuukaudessa näillä sivuilla kuluivat.
Eurooppalaisista nuorista eniten aikaa verkossa viettävät NetValuen mukaan saksalaiset. Maaliskuussa he olivat online-tilassa 11 tuntia ja olivat myös päivittäisillä käyntikerroilla mitaten aktiivisinta web-nuorisoa.
Virtuaaliviestinnälle murskavoitto kasvokkaisesta kommunikaatiosta
Gartner Group ennustaa, että 70 prosenttia kehittyneiden maiden väestöstä käyttää vuosikymmenen lopulla päivittäin kymmenen kertaa enemmän aikaa vuorovaikutukseen e-maailmassa kuin "reaalitodellisuudessa".
Spring Symposium/ITxpo 2001 -tapahtumassaan huimia visioita esitellyt Gartner perustaa langattoman maailman väestöräjähdykseltä vaikuttavan ennusteensa uusien minikokoisten, langattomien, always on/wearable -päätelaitteiden varaan.
Vuonna 2007 yli 60 prosenttia Yhdysvaltain väestöstä ja 15-50 -vuotiaista eurooppalaisista joko kantaa mukanaan tai pitää yllään langatonta tietokonetta. Vuonna 2010 nämä uudet tietotekniikan ja viestinnän välineet ovat arkea jo 75 prosentille väestöstä, Gartner laskee.
Uusi viestintätekniikka mahdollistaa Gartnerin visiossa myös asiakastiedon mullistavan kasvun. Jo vuonna 2005 yrityksillä on mahdollisuus tallettaa tietopankkeihinsa 30-kertaisesti enemmän tietoa asiakkaistaan kuin viime vuonna, ennuste kertoo.
Asiakaspalautukset uusin verkkokaupan ongelma
Suhde asiakkaisiin vaatii ainakin verkkokaupalta vielä kehittämistä. Prosessissa asiakastiedolla on avainasema, uskoo Jupiter Media Metrix.
Jupiterin tuoreen raportin mukaan yksin Yhdysvalloissa verkkokaupan asiakaspalautukset kasvavat niin, että vuonna 2005 palautettujen tavaroiden arvo yltää 5,8 miljardiin dollariin.
Vaikka asiakaspalautukset voi verkkokaupassa tehdä syytä ilmoittamatta postimyynnin tapaan, tulisi yritysten Jupiterin mukaan panostaa tiedonhankintaan siten, että se paljastaisi entistä paremmin asiakkaiden tyytymättömyyden juuret.
Hitaudesta rangaistaan
Verkossa ei palvelun ripeydestä sovi tinkiä, todistaa jälleen yksi amerikkalaistutkimus. Sen mukaan kuluttajille suunnatut verkkosivut kuitenkin latautuvat nyt jopa viidenneksen hitaammin kuin vielä vuosi sitten. Syynä tähän on tutkimuksen mukaan entistä raskaampi grafiikka.
Yhdysvalloissa online-kauppatapahtumia tutkineet Zona Research ja Keynote Systems kertovat, että 82 prosenttia keskeytyneistä asiakastapahtumista johtui sivujen liian hitaasta lautumisesta.
Sivujen hitaudesta johtuva asiakkaiden turhautuminen merkitsee online-kaupoille jopa 25 miljardin dollarin menetystä vuodessa, tutkimuksen tekijät uskovat.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nakuilu viivästyttää Vistan Haloa
28.05.2007 Microsoft kertoo, että se julkaisee Halo 2 -pelin Windows Vista -version vastan kesäkuun kahdeksantena Euroopassa. Syynä on peliin onnettomasti eksynyt alastomuus.
Kolme vuotta sitten
Johannesdahl: Omatuntoni on puhdas
28.05.2009 Linnatuomio yllätti Jippiin entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin. Hän pitää pitkää oikeuskäsittelyä kohtuuttomana yksittäisen ihmisen kannalta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











