Satamassa arvolastia?
18.5.2001 11:26 Satama Interactiven osake on laukannut hurjaan nousuun tämän kuun aikana. Hinta on kiivennyt 0,36 eurosta (30.4.) tämän aamun yli yhteen euroon. Yhdeksi syyksi ilmiöön Nordean analyytikko Roland Möller arvioi, että sijoittajat uskovat yhtiön kääntyvän plussalle.
Enimmillään uusmediayhtiö Satamasta on maksettu tänä aamuna 1,05 euroa. Alimmillaan se on käynyt tänä keväänä 0,29 eurossa.
- Sijoittajat uskovat, että yhtiö kääntyy plussalle ensi vuoteen mennessä, sanoo Möller.
Satama itse kertoi toukokuun 7. päivänä, että sen taloudellinen tilanne on edelleen vakaa, eikä se tarvitse kuluvan vuoden aikana lisärahoitusta. Se myös vahvisti ennusteensa, jonka mukaan kannattavuuden odotetaan olevan selvästi edellisvuotta paremman, mutta koko vuosi 2001 on edelleen tappiollinen. Vuoden 2002 se ennustaa olevan voitollinen.
Ensimmäisen neljänneksen tappio oli vajaa 1,4 miljoonaa euroa 8,9 miljoonan euron liikevaihdolla.
- Ensimmäinen neljännes oli lohdullinen, sanoo Möller.
[
]Markku Huusko on Arvopaperi-lehden toimittaja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:27 Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 10:11 IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 09:28 USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 07:00 Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 18.5. Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Iran syyttää Googlea "pehmeästä sodasta"
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 18.5. Twitter uskoo älä seuraa -kehotusta
- 18.5. Facebook-Saverin kiistää veropakolaisuuden
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Facebookin osakkeet myydään maksimihintaan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin 23:58
- Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille 16:31
- Sanoma vahvistuu radioaalloilla 15:39
- Autojätti lopettaa mainostamisen Facebookissa 10:32
- Apple vastaa oikeudessa Jobsin puheista 07:00
- Diablo III kaatoi palvelimia, herätti huijarit 22:48
- Nokia syyttää Applea Sirin sensuroimisesta 21:32
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sähköpostimainos suututtaa, mutta myös miellyttää
21.05.2007 Mainoskanavien vertailututkimuksen mukaan sähköpostimainos on monen suosikki, mutta vielä useampi vierastaa moista lähestymistapaa.
Kolme vuotta sitten
Relander ja Widenius osallistuvat isoon sijoittajatapahtumaan
21.05.2009 Suuri osa suomalaisesta sijoittajamaailmasta kokoontuu kesäkuussa Espooseen Invest Tech Finland 2009 –tapahtumaan. Mukana on sellaisia tunnettuja nimiä kuin Kaj-Erik Relander, Risto Siilasmaa, Marko Ahtisaari, Monty Widenius, Artturi Tarjanne, Pekka Salonoja, Vesa Walldèn, Will Cardwell ja Markku Maula.
Taloussanomat
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Ryanair seisotti koneita – tulos parani 10:27
- Suomalaistaiteilija ostaa Espanjan velkakirjoja: "Win-win-win" 09:33
- Pomoille kelpaisi vähempikin raha, jos se on varmaa 10:49
- Kiina saattaa avata elvytyshanaa 09:26
- Pankin sijoitusjohtaja HS:ssa: Kansanedustajille tulospalkkaus 07:41
- Tämä moottori puolittaa bensankulutuksen 10:56
- Eläkeläiset: Kolmasosalla meistä on kovemmat verot kuin palkansaajilla 09:56
- Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta 08:15
- Saisiko olla kuppi kahvia? Se voi pidentää elinikääsi 08:30
- » Taloussanomat.fi












