Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suomalaisyhtiöt selvisivät domain-rahastajien kynsistä:

Verkkotunnusriidat loppusuoralla Wipo:ssa

22.5.2001 07:37 Enää kolme vähäpätöistä verkkotunnusten nimikiistajuttua Suomesta odottaa ratkaisuaan Genevessä istuvassa Wipo:ssa (World intellectual property organization). Kaikki suomalaiset suuryhtiöt saaneet omansa pois rahastusta yrittäneiltä kansainvälisiltä "liikemiehiltä".

Kansainvälinen Wipo-sopimus antaa yrityksille hyvät mahdollisuudet valvoa oikeuksiaan elektronisessa ympäristössä. Wipo-sopimus sisältää kokonaan uuden tekijänoikeuden lajin, josta käytetään englanninkielistä termiä "communication to the public". Termiä ei ole vielä käännetty suomeksi yksikäsitteisellä tavalla.
Nuija paukkuu Genevessä
Tuotemerkkeihin ja tekijänoikeuksiin liittyvät välimiesmenettelyt ovat edenneet joutuisasti. YK:n alaisessa henkisen omaisuuden vartiojärjestössä Wipo:ssa on puolessatoista vuodessa ratkottu jo yli 2500 domainkiistaa. Kaikki suomalaisyhtiöt, joista Nokia on ollut rasitetuin, ovat saaneet nimensä sukuiset domainit itselleen ilman alistumista kiskontaan.
Www-osoiteongelmien takia Wipo:on tukeutuivat Nokian lisäksi muun muassa Sampo, Kesko, Lapponia sekä Helsingin kaupunki.
Suomesta Wipo:ssa on enää esillä on muutama juttu. Ilmeisesti ydinvoiman vastustajat ja Teollisuuden voima -yhtiö tahtovat olkiluoto-domainin itselleen. Myös formulatähti Mika Salo on vaikeuksissa, kun www.mikasalo.com -osoitteen on varannut joku muu kuin Salo itse.

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin

11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.

.