Tupakkayritysten internet-sivut paljastivat lobbauksen
25.5.2001 12:43 Monikansallisilla tupakkayrityksillä ei ollut tutkivan toimittajan Heikki Hiilamon mukaan kommentoitavaa eikä lisättävää, kun niissä kuultiin hänen raportistaan Kieltämisen ammattilaiset.
Suomen ASH(Action on Smoking and Health)ry:n ja Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:n kustantama kirja julkistettiin perjantaina.
-Eräs tupakkayhtiön edustaja vähätteli tupakkayritysten internet-sivujen dokumentteja No, ehkä asiat eivät aivan niin olleet, sillä dokumentit ovat nuorten leijonien kirjoittamia. He ovat halunneet tehdä vaikutuksen esimiehiinsä, Hiilamo kertoi.
Raportti perustuu USA:ssa oikeudenkäyntien yhteydessä kymmeneksi vuodeksi julkistettuihin tupakkayhtiöiden sisäisiin asiakirjoihin. Ne paljastavat mittavaa, Suomeenkin ulottunutta lobbausta, joka koostui esimerkiksi tilaustutkimuksista, konsulttiohjelmista ja ilmaisista matkoista. Raportin sisältöä esitellään osoitteesta www.cancer.fi.
Heikki Hiilamo on yksi Suomen harvoista tutkivista toimittajista ja Tutkivan journalismin yhdistyksen perustajajäsen. Hän on jo kauan hyödyntänyt työssään Tarinatalon tuottajana, kuten tv-dokumenttien tekijänä internetiä. Hänen edellinen kirjansa on Suomen l00 rikkainta.
Faktat vaikeita etsiä
Tupakkaraportin faktojen kaivaminen ei ollut aivan helppoa.
-Tupakkayhtiöiden sisäistä kirjeenvaihtoa on internetissä noin 40 miljoonaa sivua. Tietoja ei löydy suoraan hakusanoilla, vaan ensin tietokantoja hyödyntämällä. Koska asiakirjat ovat yritysten sisäistä kirjeenvaihtoa, niiden ymmärtäminen vei aikaa. Lyhenteiden ja joidenkin sisäisten termien merkitys piti selvittää, Hiilamo kertoo.
Aihe alkoi kiinnostaa häntä viime kesänä, kun WHO:n asiantuntijaryhmä oli julkistanut oman raporttinsa tupakkateollisuuden tupakoinnin vähentämiseen tähtäävän terveystyön torjumiseksi.
Tupakan polton lopettaminen ja malarian vähentäminen ja ehkäisy ovat olleet viime aikoina WHO:n päätavoitteet.
-Hiilamon raportti paljastaa, että Suomeen on kohdistettu lobbausta suhteellisesti enemmän kuin moniin maihin. Tämä johtuu siitä, että Suomi on esikuvallisesti toteuttanut WHO:n tupakkapolitiikkaa. Tupakkateollisuus on pitänyt Suomea vaarallisena maana, professori Pekka Puska WHO:sta sanoi julkistamistilaisuudessa.
Hänen mukaansa Hiilamon raportti on alallaan ensimmäinen, mutta vastaavia on jo tekeillä. Seuraava ilmestynee Jordaniasta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa
28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.
Kolme vuotta sitten
Intel: EU:n sakot eivät vaikuta osinkoihin tai investointeihin
28.05.2009 Maailman suurin siruvalmistaja Intel ei aio leikata osinkojaan tai vähentää investointejaan Euroopan unionin määräämien sakkojen takia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi