Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
75-vuotias yhtiö juhlii

YLE:ltä tukea tutkimukseen ja uusmediahankkeisiin

29.5.2001 11:37 Juhlavuotensa kunniaksi YLE perustaa rahaston, joka ryhtyy tukemaan yleisradiotoimintaan liittyvää tutkimusta yliopistoissa ja korkeakouluissa. Tukea on luvassa myös uusmedia-alan oppilaitosten hankkeille, jotka toteutetaan yhteistyössä YLE:n kanssa.

Yleisradio juhlistaa 75-vuotista työtään perustamalla tutkimustyötä tukevan rahaston. Yleisradiotoimintaa käsitteleviä tutkimuksia tuetaan vuosittain 20 000 eurolla. Rahaa on luvassa niin pro gradu-, lisensiaattitutkimusten kuin väitöskirjojenkin tekemiseen.

Toiset 20 000 euroa YLE varaa vuosittain yhteistyöhön uusmedia-alan oppilaitosten kanssa. Tuen saamisen edellytyksenä on työskentely yhtiön hyväksymässä uusmediahankkeessa yhtiön tiloissa ja valvonnassa.

Tiistai-iltana Radion sinfoniaorkesterin konsertilla jatkuvat YLE:n 75-vuotisjuhlallisuudet alkoivat lauantaina Tampereella. Siellä lasten synttärikutsuille osallistui noin 15 000 vierasta.

O.Y. Suomen Yleisradio - A.B. Finlands Rundradion perustava kokous pidettiin 29.5.1926. Siihen osallistuivat ja enimmän osan osakkeista merkitsivät tuolloin Suomen Radioyhdistyksen lisäksi muun muassa Sanoma Osakeyhtiö, Uusi Suomi, Voinvienti-osuusliike Valio, Kansallis-Osake-Pankki, Suomen Osuuskauppojen Keskusliitto ja Suomen Pankki.

Nykyisin valtio omistaa 99,9 % Yleisradion osakkeista. Loput jakaantuvat noin 60 osakkeenomistajan kesken.

Ensimmäinen radiolähetys lähetettiin 9.syyskuuta 1926.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Intel: EU:n sakot eivät vaikuta osinkoihin tai investointeihin

28.05.2009 Maailman suurin siruvalmistaja Intel ei aio leikata osinkojaan tai vähentää investointejaan Euroopan unionin määräämien sakkojen takia.

.