Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
11 miljoonan tukipaketti

Suomen Akatemia sijoittaa tallenneosaamiseen

30.5.2001 11:49 Suomen Akatemia rahoittaa vuoden 2004 loppuun mennessä yhteensä 11 miljoonalla markalla hankkeita, joissa selvitetään ja kehitetään digitaalisten tietovarantojen tuotantoa, hallintaa ja käyttöä.

Digitalisoituvassa informaatiotulvassa tehokkaat tiedon haku- ja hallintamenetelmät nousevat arvoonsa. Suomen Akatemia kantaa kortensa kekoon tukemalla tallenneosaamiseen liittyviä monitieteellisiä hankkeita.

Digitaalisten tietovarantojen tuotanto, hallinta ja käyttö -hakuun osallistuneista hankkeista Suomen Akatemia on nyt valinnut tuettavakseen seitsemän yksittäistä projektia ja yhtä neljän hankkeen muodostaa konsortiota.

Tukea nauttivissa hankkeissa paneudutaan muun muassa tiedonhakujärjestelmiin, maisemahistoriallisen paikkatiedon käsittely- ja hallintamallin kehittämiseen ja hammashuollossa syntyneen tiedon hyödyntämiseen.

Selvitettävänä on myös se, millainen on osumatarkkuus etsittäessä elokuvia, musiikkia ja multimediaa erilaisin kriteerein.
Myös kulttuuriset ja kielelliset erot digitaalisen tiedon tallentamisessa ja haussa kiinnostavat.

Suurimman yksittäisen tukisumman on saanut Tampereen yliopiston professori Kalervo Järvelinin hanke, jonka aiheena ovat seuraavan sukupolven tiedonhaun menetelmät ja digitaalisten informaatioresurssien hallinta.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Intel: EU:n sakot eivät vaikuta osinkoihin tai investointeihin

28.05.2009 Maailman suurin siruvalmistaja Intel ei aio leikata osinkojaan tai vähentää investointejaan Euroopan unionin määräämien sakkojen takia.

.