Kaksi uutta professoria Teknilliseen korkeakouluun
6.6.2001 14:59 Otaniemessä saadaan uutta verta avaruustekniikan ja multimediatekniikan saroille. Molemmat uudet professorit, Jouni Pulliainen ja Petri Vuorimaa ovat jo hoitaneet professuurejaan jonkin aikaa. Vuorimaa oli Digitodayn sivuilla viimeksi helmikuussa XML-selain X-Smilesin yhteydessä.
Teknillisen korkeakoulun hallitus on nimittänyt kaksi uutta professoria. Tekniikan tohtori Petri Vuorimaa nimitettiin multimediatekniikan (erityisesti verkkomedia) professorin virkaan sekä tekniikan tohtori Jouni Pulliainen avaruustekniikan (kaukokartoitus, erityisesti mikroaaltohavaintojen mallitus ja tulkintamenetelmät) professorin virkaan. Molemmat professuurit ovat nykykäytännön mukaisesti määräaikaisia ja päättyvät heinäkuussa 2007.
Petri Vuorimaa on suorittanut Tampereen teknillisessä korkeakoulussa tohtorin tutkinnon vuonna 1990. Hän on työskennellyt Tampereen teknillisessä korkeakoulussa (TTKK) muun muassa päätoimisena tuntiopettajana 1988-91 ja yliassistenttina 1991-96. Vuorimaan viimeisin toimi TTKK:ssa on ollut Digitaalisen median instituutin johtajan toimi 1995-98.
Teknillisessä korkeakoulussa hän on hoitanut multimediatekniikan professorin virkaa 1.3.1998 lukien. Petri Vuorimaan tutkimustyö on aiemmin kohdistunut sumeaan logiikkaan ja hermoverkkoihin, nykyisin hän tutkii multimediateknologian eri puolia. Vuorimaa on johtanut GO-hanketta, jonka julkaisemasta vapaan lähdekoodin XML-selaimesta kirjoitimme helmikuussa.
Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1994 väitellyt Jouni Pulliainen on vuonna 1997 nimitetty avaruustekniikan, erityisesti kaukokartoituksen dosentiksi vuonna 1997. Hän on opettanut sekä sähkö- ja tietoliikennetekniikan osastolla että maanmittaustekniikan osastolla. Pulliainen on hoitanut avaruustekniikan professorin virkaa tämän vuoden helmikuusta alkaen.
Jouni Pulliaisen tutkimustyö on kohdistunut erityisesti mikroaaltojen käyttöön kaukokartoituksessa, etenkin pohjoisissa olosuhteissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera luopuu Tetra-puhelimien jakelusta
28.05.2007 Suomen viranomaisverkoissa käytetyn Tetra-standardin mukaisten laitteiden tähänkin asti ontuva kaupallinen jakelu kutistuu entisestään. Valtion kokonaan omistamalle Suomen Erillisverkoille tulee lähes käytännön monopoli Virven toimittajana.
Kolme vuotta sitten
Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan
28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi