Suomalainen mainonta kahmi mitaleita USA:ssa
6.6.2001 12:01 Suomalaiset mainostoimistot ovat menestyneet mainiosti Yhdysvaltain New York Festivals -kilpailussa sekä Clio Awards -gaalassa Miamissa. Tuomisina on yhteensä kuusi mitalia.
Paltemaa Huttunen Santala TBWA toi kotiin hopeaa filmisarjasta ja Hasan & Partners printtisarjasta, kun kaikkiaan 18.000 työtä
kisaili Yhdysvalloissa, kansainvälisessä Clio Awards -tapahtumassa.
Tänä vuonna Clion short-listalle valittiin 1668 työtä. Suomalaista printtimainontaa edusti kolmetoista työtä ja mainosfilmejäkin oli mukana kolme.
Filmeistä hopeaa sai Paltemaa Huttunen Santala TBWA:n työ Belette Soft Spread. Hasan & Partnersin ylsi printtimainonnan sarjassa pronssille Kärkimedia Nationwide Newspapers -mainoksellaan.
New Yorkista neljä mitalia
New York Festivalsin printtikilpailuun osallistui tänä vuonna 5323 työtä 64 maasta ja esiraaditus tehtiin 14 maassa. Suomalaiset saavuttivat kisassa neljä mitalisijaa. Finalistien joukossa suomalaisia oli kaikkiaan yhdeksän.
SEK&GREY toi Suomeen hopeaa Canonin julisteellaan ja pronssia sai puolestaan Paltemaa Huttunen Santala TBWA Nokian Renkaat-julisteellaan.
Lisäksi Paltemaa Huttunen Santala TBWA:n Punaiselle Ristille tekemä hiv-juliste palkittiin Terveydenhuolto-sarjassa pronssilla.
Ilmoitussarjassa pronssille sijoittui Hasan&partners Kärkimedian kala-aiheisella ilmoituksella.
Kaupalliset menestyjät palkitaan
Molempien kansainvälisten kilpailujen suomalainen yhteistyökumppani Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL.
Liiton mukaan Suomen kannalta on tärkeää näkyä kansainvälisissä markkinointiviestinnän alan kilpailuissa, sillä "näiden kiinnostusarvo on useissa maissa hyvinkin korkea ja vaikuttaa käsitykseen eri maiden osaamistasosta".
- On arvostettua päästä niiden töiden joukkoon, joista voittajat valitaan eli short-listalle pääsystä toimistot keräävät kunniaa, ja nämä työt voittajien kanssa yleensä painetaan vuosikirjoihin, liitto tiedottaa.
New York Festivalsin ja Clio Awards -kilpailun lisäksi muita merkittäviä kansainvälisiä mainonnan mittelöitä ovat liiton mukaan Cannes ja Epica.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera luopuu Tetra-puhelimien jakelusta
28.05.2007 Suomen viranomaisverkoissa käytetyn Tetra-standardin mukaisten laitteiden tähänkin asti ontuva kaupallinen jakelu kutistuu entisestään. Valtion kokonaan omistamalle Suomen Erillisverkoille tulee lähes käytännön monopoli Virven toimittajana.
Kolme vuotta sitten
Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan
28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi