Thema1:n kotisivu kaapattiin
20.6.2001 10:52 Madonnan konserttilippuja seksiä vastaan tarjonneen saksalaisen Thema1:n kotisivu näyttää joutuneen krakkerien kohteeksi.
Saksalaisyhtiö onnistui markkinointitempauksellaan houkuttelemaan sivuilleen kymmenkertaisen kävijämäärän tavanomaiseen verrattuna. Kampanjan päästyä käyntiin Thema1:n sivuilla on vieraillut päivittäin 500 000 kävijää.
Thema1:n tempauksesta kuitenkin innostuivat myös vandaalit, jotka ottivat haltuunsa yhtiön kotisivut. Sivuntorsolla valtaajaksi esittäytyy dr thompson -niminen henkilö.
Saksalaisjulkaisu itse väittää järjestelmänsä kaatuneen kovan kysynnän takia.
Kammarin kautta konserttiin
Thema1 on herättänyt suuren kohun lupaamalla lipun Madonnan konserttiin sille, joka suostuu harrastamaan seksiä verkkolehden toimitukseen kuuluvan kanssa.
Toistasataa innokasta on jo ilmoittautunut kilpailuun. Eniten vastauksia on saanut Thema1:n naistoimittaja Shelley Masters, jolle satakunta miestä on lähettänyt tietonsa.
Tempaus on luonnollisesti herättänyt myös keskustelua hyvän maun rajoista. Laiton kampanja ei Thema1:n kustantajan mielestä ole, sillä Saksassa prostituutio on laillista ja kaikki osanottajat ovat mukana vapaaehtoisesti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera luopuu Tetra-puhelimien jakelusta
28.05.2007 Suomen viranomaisverkoissa käytetyn Tetra-standardin mukaisten laitteiden tähänkin asti ontuva kaupallinen jakelu kutistuu entisestään. Valtion kokonaan omistamalle Suomen Erillisverkoille tulee lähes käytännön monopoli Virven toimittajana.
Kolme vuotta sitten
Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan
28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi