Mainostoimistojen asiakkaina eniten palveluyrityksiä
21.6.2001 07:06 Perinteinen hinnoittelumalli pitää pintansa mainosalalla. Toimistojen sopimuksista vasta kolmasosa perustuu kiinteään, projektikohtaiseen hinnoitteluun, kertoo Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton julkistama Rakennetutkimus.
Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton julkistaman rakennetutkimuksen mukaan toimistojen tuntihinnoittelussa on suuria eroja.
MTL:n tiedotteen mukaan ero alimman ja korkeimman hinnan välillä oli noin 700 markkaa.
Liiton mukaan "perinteistä hinnoittelua" eli aikaveloitusta käytetään yhä yleisesti hinta-arvioiden pohjana. Projektihinnoittelussa tai kiinteässä hinnoittelussa on vasta 33 prosenttia sopimuksista.
Asiakkaana yhä useammin palveluyritys
Mainostoimistojen asiakasrakenteessa palveluyritysten osuus on viime vuosina kasvanut. Asiakasyrityksistä jo joka kolmas myy palveluja, MTL kertoo.
Toiseksi suurin asiakasryhmä on kulutustavarat. Kestokulutushyödykkeitä asiakkaista markkinoi noin joka neljäs. Yhteiskunnallisen mainonnan osuus MTL:n mukaan edelleen pientä.
Mainostoimistojen myyntikate kasvussa
Mainostoimistojen myyntikate kasvoi MTL:n rakennetutkimuksen mukaan viime vuonna 16 prosenttia.
Myyntikatetta käytettiin toimistoissa paljolti kehittämiseen ja henkilöstöön, joten myyntikatteesta laskettu nettotulos jäi keskimmäisellä eli mediaanitoimistolla 6,3 prosenttiin, liitto kertoo tiedotteessaan.
Mediatoimistoilla liikevaihto ja samalla myyntikate kasvoi viime vuonna noin seitsemän prosenttia.
Rakennetutkimus tehdään MTL-toimistojen sisäiseen käyttöön strategisen suunnittelun työvälineeksi.Turun Kauppakorkeakoulun Mediaryhmän tekemän laajan tutkimuksen aikasarja yltää jo vuoteen 1995. MTL:n mukaan niin sanottuja uuden median toimistoja ei pystytä toistaiseksi tilastoimaan, sillä tilastointi edellyttää vähintään kuuden yrityksen tietoja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:01 Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Win7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Rovion kassa pullistelee 15:19
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä 12:43
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin 23:58
- Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille 16:31
- Sanoma vahvistuu radioaalloilla 15:39
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Lisää XX-kromosomeja DNA:n johtoryhmään
22.05.2007 Maria Strömberg-Hyry, 39, on nimitetty DNA Finland Oy:n talousjohtajaksi ja DNA:n johtoryhmän jäseneksi 8.8.2007 alkaen. Hän raportoi toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemelle.
Kolme vuotta sitten
Uudet Kuu-satelliitit lähtevät vesijahtiin
22.05.2009 Yhdysvaltain avaruushallinnon tavoite palauttaa ihmiset Kuun pinnalle on etenemässä kesäkuussa, kun kiertolaiselle lähetetään kaksi kartoitussatelliittia.
Taloussanomat
- Raha ei riitä – he putosivat jo asuntokelkasta 06:01
- HS-kysely: Suomalaisyritysten lähitulevaisuus valoisa 07:02
- Mitä tehdä, jos kipu uhkaa pilata työpäivän? 21:18
- Välittäjän hyökkäys: 1500 e on parempi kuin %-osuus 14:27
- Facebookin kurssi romahti 19:39
- Sähkömittari vaihtui – kulutus romahti 80 prosenttia 14:01
- "Kun muut nostavat rahaa, haluaa tehdä samoin" 16:37
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Tekeekö Ranska ehdotuksen eurobondeista? 16:31
- Maailman suurin elokuvateatteriketju on syntynyt! 19:28
- » Taloussanomat.fi












