Elisan digi-tv aloittaa elokuussa
27.6.2001 07:15 Elisa-leiri aloittaa digitaaliset tv-lähetykset 27. elokuuta. Aluksi digi-tv ei ole kultakaivos, Elisassa arvioidaan. Hinta-laatusuhde ratkaisee.
Liikkeelle lähdetään niin kutsutuilla karvalakkibokseilla: lähetysten vastaanottoon tarkoitetuista sovittimista on riisuttu ylimääräiset ominaisuudet pois.
Miljoonainvestointien nopeasta palautumisesta ei uskalleta edes haaveilla, koska katsojat on ensin saatava innostumaan uutuudesta ja uusista digipalveluista.
Elisa on aikataulussa
Digitaalikanavien kaappaaminen satelliiteista ja noin 30-40 kanavan siirtäminen optisella kuidulla eri kaupunkeihin on Tampereen Tietoverkko Oy:n tehtävä.
-Lähetyskalusto ja verkko ovat rakentuneet aikataulussa. Vain Joensuu tulee mukaan hieman myöhemmin syksyllä, kertoo Tampereen Tietoverkko Oy:n toimitusjohtaja Matti Tulin.
Yhtiön hallussa oleva verkko on maan kolmanneksi suurin yhtenäinen kaapelitelevisioverkko.
Tulinin mukaan kaikki on kunnossa sekä hardwaren että softwaren osalta.
Yhteensä yli 10 miljoonan markan investoinnit
Tulin huomauttaa, että investoinnit digitaalisiin tv-lähetyksiin ovat jo peruskaluston osalta yli viiden miljoonan markan luokkaa. Tämän lisäksi tulevat investoinnit verkon kaksisuuntaistamiseen. Se tarkoittaa uusien vahvistimien asentamista kaapeliverkkoon aina kerrostalojen sisäverkkoja myöten. Kyseessä ovat reilusti yli viiden miljoonan markan investoinnit.
- Reaalisesti ottaen investoinnit menevät väkisinkin varsin pitkille kuoletusajoille. Palvelujen monipuolisuus ja oikea hinta-laatusuhde ovat olennaisen tärkeitä tekijöitä myönteisen kehityksen liikkeelle saattamisessa, Tulin huomauttaa.
Digitaalisen lähetysverkon anatomiassa Tampere välittää optiseen kaapeliin kaikkien elisalaisten telekommunikaatioyhtiöiden asiakkailleen tarjoamat kanavat - mahdollisia paikallisia ohjelmia lukuun ottamatta.
Elisalaisista kaupungeista Joensuu, Jyväskylä ja Tampere ovat jo sopimuksessa mukana. Sen sijaan muun muassa Riihimäki ja Helsinki ovat edelleen neuvottelun alla. Tiettävästi myös HTV mielisi digikanavaoperaattoriksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera luopuu Tetra-puhelimien jakelusta
28.05.2007 Suomen viranomaisverkoissa käytetyn Tetra-standardin mukaisten laitteiden tähänkin asti ontuva kaupallinen jakelu kutistuu entisestään. Valtion kokonaan omistamalle Suomen Erillisverkoille tulee lähes käytännön monopoli Virven toimittajana.
Kolme vuotta sitten
Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan
28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi