Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mainosmyynti kangertaa

Ekonomi24 supistaa henkilöstöään kolmanneksella

10.7.2001 14:11 Ruotsalainen Ekonomi24 -julkaisu on irtisanomassa noin kolmanneksen henkilöstöstään. Toimitusta supistukset eivät tiettävästi koske, vaikka päätoimittaja lähteekin.

Finanssiammattilaisten äskettäin Ruotsin parhaaksi talousuutispalveluksi arvioima verkkojulkaisu Ekonomi24 supistaa reippaasti henkilöstöään. Lähtöpasseja jaetaan tekniselle ja hallinnolliselle väelle. Toimitusta irtisanomiset eivät lehtitietojen mukaan koske.

Resumé -lehden tiedon mukaan E24 on aikeissa irtisanoa kymmenkunta työntekijää. Kaikkiaan E24:n palveluksessa on runsaat kaksikymmentä henkilöä. Alunperin yhtiö aikoi kasvattaa työntekijämääräänsä noin kolmeenkymmeneen.

Perjantaina toimitusjohtaja, päätoimittaja Mats Edman jätti paikkansa. Toimitusjohtajan tehtävät siirtyvät lehden perustajalle, Thomas Peterssohnille. Edman jatkaa yhtiön hallituksessa ja yhtenä sen vähemmistöosakkaista.

Kesäkuussa E24 ilmoitti olevansa Ruotsin luetuin taloussivusto. Väitteen taustalla on markkinatutkimusyritys Regin saama tulos, jonka mukaan 79 prosenttia maan pörssiammattilaisista eli analyytikoista ja salkunhoitajista oli lukenut lehteä viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Dagens Industrin lukijoihin lukeutui 78 prosenttia ja Finanstidningenin 63 prosenttia. E24:n päivittäisiä lukijoita kahdensadan ammattilaisen joukosta on tutkimuksen mukaan miltei puolet.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nato: verkkohyökkäykset Viroon turvallisuusriski

28.05.2007 Valtavat verkkohyökkäykset Viroa vastaan ovat huolestuttava turvallisuusriski, Naton pääsihteeri sanoi perjantaina.


Kolme vuotta sitten

Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta

28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.

.