Median Jeesus - lammaslaskuriko?
12.7.2001 13:04 Kun media puhuu kirkollisista kesäjuhlista, se laskee penkkimetrejä ja soppalitroja. Joku syyttää tällaista uutisointia hengettömäksi. Mitä sitten pitäisi puhua kirkosta, joka ahkerasti laskee lampaita?
Valtamedian edustajille ehdotetaan usein kesällä aistien avaamista. Uskonnollisista kesäjuhlista voisi kuulemma kertoa muutakin kuin kävijämäärän, syödyt soppalitrat ja penkkien yhteispituuden. Totta tietysti on, että politiikan toimittaja samalla lähestymistavalla laskisi vuodesta toiseen eduskuntatalon rappusia, mutta...
Mitä, jos Pyhä Henki olisi vuonna 1996 ilmaantunut Telppäsniitylle tämän uskonnollisen tapahtuman 200-vuotisseuroihin? Olisiko Herättäjä-Yhdistys lähettänyt lehdistötiedotteen? Tätä oli liikkeen äänenkannattajan, Hengellisen Kuukauslehden (7/2001), mukaan joku toimittaja tiedustellut.
Ajatusleikki on houkutteleva. Mitä olisi tapahtunut, jos osallistujien uskoa koettelematon körttikansa olisi äkkiä tiedottanut joutuneensa hurmoksen tuuliseen pyörteeseen? Olisiko asia ylittänyt valtakunnallisen median uutiskynnyksen? Mikä olisi ollut jutun kärki ja mikä sen yleinen sävy?
Mistä olisi löytynyt tällaisiin taivaskanaviin perehtynyt jukkakajava arvioimaan tapahtunutta kolumnissaan? Vai olisiko apuun taas hälytetty yleismies Airaksinen, kuten niin usein, kun media tuntee tarvetta pohtia jotain abstraktia asiaa tai "henkimaailman hommaa"? Filosofiinhan media voi aina luottaa, etenkin jos hän on esiintymiskykyinen!
Kirkollista puunhakkuuta ja leipien laskua
Niinkin väitetään, että mitä tilaa, sitä myös saa. Ehkä kristinuskon ilmentymistä on missä tahansa mediassa helpointa seurata numeroin ja prosenttimerkein, koska "Oy Sielunvakuutusyhtiö Luther Ab" ahkerasti takaa niiden saatavuuden?
Esimerkiksi keväällä ilmestynyt Seurakuntien väkiluku, henkilöstö, toiminta ja talous -vuosikirja 1999 on varsin väkevää luettavaa! Lehdistöllekin tarjottu noin 200-sivuinen opus kertoo jopa kirkollisesti kasvatetun "markkinapuun hakkuusta ja omasta käytöstä vuosina 1980-1999" siinä kuin tilastoi hiippakunnittaiset uurnahautausmaksutkin. Vaikeaksi siis näyttäisi käyvän toimittajan tie, mikäli haluaisi moittia tätä markkinataloustoimijaa sulkeutuneeksi!
Kiirastorstain tuskallisessa tiimellyksessä itse Jeesukseltahan pääsi unohtumaan maininta, että niin usein kuin ehtoollista nautitaan, on leivistäkin tehtävä tili. Kumman rakkaus numeroihin nyt siis olikaan suurempi: uutisia takovien toimitusten vai sielunpaimennuslaitoksen?
Syntigallup ja tilaston henki
Koska kyse ei ole mistä tahansa markkinatalouden toimijasta, vaan vuotuisin jäsenmaksuin kirstunsa täyttävästä organisaatiosta, on kirkon luonnollisesti legitimoitava laskutuksensa jollakin. Hittituotteet, kuten häät, hautajaiset ja rippikoulut ovat kovin henkilökohtaisia kokemuksia, joten mediahuomiota kaivattaessa on ihan kätevääkin laskea lampaita.
Tilastointi-intoa voi hyvästä syystä pitää jopa toimittajaystävällisenä. Laajan aihevalikoiman lisäksi lukumerestä löytyy yleensä varaa ristiriitaisiinkin tulkintoihin. Luvuistahan yleensä aina joku nousee ja joku laskee, joten sanottavaa saa niin kiittelevä kuin krittinenkin väline! Kirkkoko muka ei lukeutuisi moniäänisyyden kannattajiin?
Saarnatuolimonologienkin aika on ohi. Kirkkokansa saa puhua ainakin gallupeissa, joista tunnetuin lienee useiksi uutisiksi pilkkoutuva Kirkkomonitor. Ja tokihan suomalaisia kiinnostaa lehdistäkin lukea, pitävätkö kanssaeläjät tanssia tai syrjähyppyjä syntinä tai moniko on mielestään kokenut Jumalan vastanneen rukoukseen, joten mikäpä siinä.
Mutta hetkinen! Milloin monimutkaisista uskonasioista ja arvokysymyksistä on tullut suorastaan hämäävän yksinkertaisia tilastollisia totuuksia? Kysyykö pappikin kohta modernisti saarnassaan, että "kun viimeisimmän kirkkomonitorin mukaan 26 prosenttia suomalaisista on kokenut Jumalan läsnäolon ja kahdeksan prosenttia paholaisen, kumpaan joukkoon koetkaan kuuluvasi"?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nato: verkkohyökkäykset Viroon turvallisuusriski
28.05.2007 Valtavat verkkohyökkäykset Viroa vastaan ovat huolestuttava turvallisuusriski, Naton pääsihteeri sanoi perjantaina.
Kolme vuotta sitten
Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta
28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











