Radio ei ole nettihitti
16.7.2001 07:45 Jenkeistä 40 prosenttia käyttää langatonta nettiä vuonna 2006, mutta mobiilikauppa saa online-ostoksista vasta pariprosenttisen osuuden, ennustaa Jupiter Media Metrix. Radio ei kuulu netin hittituotteisiin. Amerikkalaisten enemmistö uskoo internetiin yhä myös talouskasvun lähteenä.
Internetistä kiinnostuneessa Euroopassakin kuluttajat lukevat yhä sanomalehtiä. Sen sijaan television katselu on vähentynyt, toteaa vuorostaan Forrester Research.
Forresterin mukaan eurooppalaiset nettiyhteyden haltijat katsovat televisiota 10-15 prosenttia vähemmän kuin ne, jotka viettävät offline-elämää. Ensisijaiseksi uutislähteekseen nettiä nimittävät useimmin ne, joilla on siitä vähintään kahden vuoden kokemus. Tästäkin joukosta internet on kuitenkin ykköslähde vain runsaalle kolmannekselle.
Tulokset ovat peräisin Forresterin Media Cannibalization Begins -raportista, joka on osa laajaa Consumer Technographics 2001 Europe Benchmark Study -hanketta. Haastatteluja on sitä varten tehty kaikkiaan 56.000 kappaletta.
Kuluttajat vieroksuvat mobiilikauppaa USA:ssa
Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan vuonna 2006 jo 40 prosenttia amerikkalaisista voi kirjautua nettiin langattomilla päätelaitteilla. Silti mobiilin kaupankäynnin osuus koko online-kaupasta on vasta pari prosenttia, ennustaa Jupiter Media Metrix.
Maaliskuussa tehdyn, mutta vasta äskettäin julkistetun kyselytutkimuksen mukaan kuluttajat yksinkertaisesti eivät ole kiinnostuneita mobiilista kaupankäynnistä. Jupiter toteaa, että mobiilimarkkinointi kuitenkin vauhdittaa jatkossa tavallista verkko- ja vähittäiskauppaa.
Rahan liikuttelu mobiilikaupan merkeissä kiinnostaa Jupiter Media Metrixin tutkimuksessa vain seitsemää prosenttia vastaajista.
Yrityksen asiantuntijat ehdottavat, että mobiilikauppaa edistettäisiin ratkaisuilla, jotka vapauttaisivat kaupallisten palvelujen käytön normaalista matkapuhelinliikenteen aikaveloituksesta. Lisäksi asiantuntijat pitävät tärkeänä, että tilauksia voi online-kaupassa tehdä aina myös ihmisen kanssa asioiden eikä vain konevälitteisesti.
Radio ei netissä ole hitti
Nettiradiosta on unelmoitu uutena aaltona, joka kantaa sisällön yli maantieteellisten markkina-aluerajojen. Odotuksissa riittää kuitenkin vielä lunastamista. Nielsen//Netratingsin Allen Weiner toteaa MSNBC.comin julkaisemassa artikkelissa, että ainakin varhaisia voittajia on webbiradioiden rintamalla vain vähän.
Yrityksen Yhdysvalloissa tekemien liikennemittausten mukaan suurinta suosiota online-radiokanavien joukossa nauttii MusicMatch. Weinerin mukaan se ei kuitenkaan ole online-radio puhtaimmillaan vaan oman äänitekokoelman luomisessa avittava verkkopalvelu. Myös toiseksi suosituin RadioWave.com tarjoaa perinteistä radioasemaa laajempia palveluja, kuten mahdollisuuden soittolistan räätälöimiseen.
Vaikka äänen siirto netissä onkin sujuvimmillaan vasta laajakaistayhteyksien varassa, Nielsen//Netratingsin mukaan nettiradioita kuunneltiin kodeissa yhä enimmäkseen modeemiyhteyttä (56K) käyttäen. Kiinteää laajakaistayhteyttä käytti tutkimuksen vain noin 16 prosenttia nettiradioiden kotikuuntelijoista. Työpaikkakuuntelussa laajakaistan osuus oli hienoisesti suurempi.
Kaistan leveys on avainkysymys myös nettiradiokanavien kilpaillessa kuulijoista muualla kuin pöytien ääressä. Perinteisestihän radio ollut juuri "kannettava viestin", joten online-kanavia tulisi kyetä välittämään laajakaistaista tietä myös langattomiin päätelaitteisiin.
Jenkit kaipaavat nettikuria
Enemmistö yhdysvaltalaisyleisöstä on sitä mieltä, että maan hallinnon tulee toimillaan suojella internetin käyttäjiä, vaikka se tarkoittaisikin tiukempaa regulaatiota, kertoo kansalaisten mielikuvia selvityttänyt Markle Foundation.
Tuoreen gallupin mukaan 58 prosenttia amerikkalaisista katsoo, ettei nettibisneksen itsesääntely yksin takaa käyttäjille tarpeeksi turvaa, vaikka sillä onkin avainasema online-bisneksen hengen luomisessa.
Miltei yhtä moni on Yhdysvalloissa sitä mieltä, etteivät kansalaiset nauti netissä samoista oikeuksista ja suojasta kuin off-line -maailmassa. Lähes kaksi kolmesta ei tiedä, kenen puoleen heidän tulisi kääntyä online-maailman ongelmatilanteissa.
Lähes puolet amerikkalaisista pitää internetiä jonkinlaisena huolen aiheena. Niin ikään 70 prosenttia yleisöstä ei pidä internetiä erityisen luotettavana tiedonlähteenä vaan sanoo, että "monia asioita on syytä kyseenalaistaa".
Huolimatta huolistaan 63 prosenttia kaikista amerikkalaisista ilmoitti suhtautuvansa nettiin myönteisesti. Taloudellisen kasvun lähteenä sitä piti kuitenkin enää 75 prosenttia amerikkalaisista, kun vielä lokakuussa näkemystä kannatti 82 prosenttia.
Yleisölle internet on ennen muuta tiedonlähde eli "kirjastoksi" sitä nimitti 45 prosenttia vastaajista, kun taas vain 17 prosenttia näki netin ensisijaisesti kauppakeskuksena tai pankki- ja finanssipalvelujen tarjoajana.
Puhelinhaastatteluihin ja nettikyselyyn sekä henkilökohtaisiin haastatteluihin perustunut mielipidetutkimus summasi sekä tavallisen internet-yleisön että alan ammattilaisten näkemyksiä. Otoksen yhteislaajuutta Markle Foundation ei kertonut.
Web-aktiiviset britit valmiita sisältöostoksille
Brittiläisen iSTRATin julkistaman pienen markkinatutkimuksen mukaan 52 prosenttia maan nettiyleisöstä on valmis maksamaan ensiluokkaisesta nettisisällöstä.
Ostohaluisista asiakkaista 80 prosenttia oli valmis maksamaan musiikista. Toinen suosikki oli tutkimuksen mukaan urheiluaiheinen sisältö, johon oli valmis sijoittamaan noin kolmannes maksuhaluisista asiakkaista.
Suosituimmaksi sisällön maksutavaksi tutkimuksessa nousi luottokortti. Halukkaimpia ostajia olivat tutkimuksen mukaan nuoret.
Internetissä tehdyn kyselyn otos oli melko vaatimaton eli vain kolmesataa henkilöä. Heistä kuitenkin 96 prosenttia käytti nettiä joko päivittäin tai ainakin joka viikko. Ikäjakauma ulottui 19 vuodesta seitsemäänkymmeneen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nato: verkkohyökkäykset Viroon turvallisuusriski
28.05.2007 Valtavat verkkohyökkäykset Viroa vastaan ovat huolestuttava turvallisuusriski, Naton pääsihteeri sanoi perjantaina.
Kolme vuotta sitten
Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta
28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











