Webistä väline yhteishuoltajuuteen
16.7.2001 07:31 Vaikka lapsen isä on Espanjassa ja äiti Yhdysvalloissa, internetin ansiosta eronnut pari voi valita myös yhteishuoltajuuden. Tähän tulokseen päädyttiin denveriläisessä oikeussalissa.
Avioero voi osoittautua ongelmalliseksi, kun isän ja äidin välillä on etäisyyttä valtameren verran. Kalifornialainen 26-vuotias äiti ja Espanjassa asuva 32-vuotias isä selviävät kuitenkin huoltajuuskiistoista internetin avulla, kertoi uutispalvelu Ananova viikonvaihteessa.
Kun kahdeksanvuotias Rafael jr. muuttaa Kaliforniasta isänsä luo asumaan, ostaa tämä lapsen äidille tietokoneen ja maksaa nettiyhteyden. Lapsen kuulumiset välittyvät sitten äidille sähköpostina ja kotisivulle ilmestyvinä kuvina.
Vastaavasti, kun äiti vuorostaan saa lapsen luokseen, valvoo isä lapsen hyvinvointia nettiteitse. Pariskunta on myös luvannut keskustella lapseen liittyvistä asioista internetin välityksellä.
Denveriläisen tuomioistuimen äskettäin tekemä huoltajuuspäätös ei ole ainutlaatuinen. Internet on pariskuntaa edustaneen asianajaja Ron Litvakin mukaan vakiintumassa Yhdysvalloissa osaksi yhteishuoltajuutta, kun eronnut isä ja äiti asuvat huomattavan kaukana toisistaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nato: verkkohyökkäykset Viroon turvallisuusriski
28.05.2007 Valtavat verkkohyökkäykset Viroa vastaan ovat huolestuttava turvallisuusriski, Naton pääsihteeri sanoi perjantaina.
Kolme vuotta sitten
Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta
28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi