Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Muljaatin

Javalla savon murretta

19.7.2001 12:17 Regex on kehittänyt suomea savoksi kääntävän javapalvelun. Palvelun nimi on Muljaatin, ja se sijaitsee Savon Sanomien webbisivuilla.

Muljaatin on kokonaan tehty Javalla ja sitä on toistaiseksi ajettu kokonaan Javalla kirjoitetulla SiteSpider-webbipalvelimella.

- Käännösohjelman logiikka on muuten syntynyt vasta tätä työtä tehdessä, mutta tavutusalgoritmi on pääosin peräisin jo 80-luvun alkupuolelta. Oulun Yliopiston fonetiikan laitoksella jouduin tekemään tekstinkäsittelyohjelman ja siihen tarvittiin tavutusalgoritmia, kertoo Muljaattimen kehittäjä Markku Niskanen Regexin Kuopion toimipisteestä.

Muljaattimen sanavarasto ei vielä ole kovin laaja, mutta tekijöiden suunnitelmana on kouluttaa sen käyttäjien avustuksella maailman laajimmaksi suomi-savo-sanakirjaksi.

Niskasen mukaan myös muut murteet ovat siirrettävissä ohjelmaan.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nato: verkkohyökkäykset Viroon turvallisuusriski

28.05.2007 Valtavat verkkohyökkäykset Viroa vastaan ovat huolestuttava turvallisuusriski, Naton pääsihteeri sanoi perjantaina.


Kolme vuotta sitten

Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta

28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.

.